Mainos
Mainos

Järkyttävä tutkimustulos: Valtaosa yläkoululaisista pitää huumeiden hankkimista helppona osassa kunnista – katso kartalta kotiseutusi tilanne

Nuorten mahdollisuuksissa hankkia huumeita on merkittäviä eroja eri kuntien välillä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselystä. Lähes 39 prosenttia suomalaisista 8.–9.-luokkalaista vastaa kyselyssä, että huumeita on helppo hankkia omalla paikkakunnalla.

Erot kuntien välillä ovat kuitenkin suuret, sillä esimerkiksi Tervolassa huumeiden hankkimista pitää helppona 6 prosenttia vastanneista, Hangossa taas 63 prosenttia. Kaikista kunnista tuloksia ei ole.

Katso kartasta

Kartassa näet, kuinka helpoksi perusopetuksen 8.–9. luokkalaiset kunnassa arvioivat huumeiden hankkimisen. Kunnan väri on sitä tummempi, mitä helpommaksi huumeiden hankkiminen arvioidaan. Täysin valkoisista kunnista ei tietoja ole saatavilla. Kuntaa painamalla saat lisätietoja kouluterveyskyselyn tuloksista kunnan nuorten osalta. Luvut perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskyselyyn.

Erikostutkija Kirsimarja Raitasalo THL:stä vahvistaa, että kannabiksen hankkiminen koetaan aikaisempaa helpommaksi.

– Kyllä se siihen suuntaan on mennyt. Se heijastelee sitä todellisuutta, että sitä on helpommin saatavilla, hän arvioi.

– Veikkaisin, että tuloksissa on aika paljon satunnaisvaihtelua. Pienissä kunnissa vaikuttaa paljon, jos siellä on joku porukka joka käyttää tai tietää miten sitä hankitaan. Se heijastuu kaikkien kokemuksiin esimerkiksi siinä kyseisessä koulussa.

Esimerkiksi hän nosta Rautavaaran, jossa nuorten suhtautuminen kannabiksen käyttöön oli kyselyn mukaan myönteisin. Alueella voi olla esimerkiksi kaveriporukka, joka on käytellyt kannabista, mikä voi heijastua monien nuorten vastauksiin. 

Suurimmaksi tekijäksi hän kuitenkin arvioi alueelliset saatavuuden erot. Jollain alueilla aineita liikkuu enemmän kuin toisilla.


Nuorten kannabiksen käyttö ei yleistynyt

Samalla nuorten asenteet kannabikseen ovat muuttuneet aiempaa myönteisemmiksi ja aineen riskit nähdään aikaisempaa vähäisempinä. Noin 11 prosenttia vastanneista nuorista hyväksyy ikäisiltään kannabiksen polttamisen. Raitasalo uskoo, että taustalla voi olla kansainväliset muutokset, ja ilmiön olevan kansainvälinen.

– Kannabiksen käyttö on kaiken kaikkiaan yleistynyt ja siitä puhutaan enemmän ja nuoret näkevät sitä enemmän ympärillään. Tuon ikäisillä ei ole myöskään hirveästi kokemuksia haitoista, joten käsitys käytöstä on aika myönteinen.

Huolimatta asenteiden lieventymisestä ei nuorten kannabiskokeilujen määrässä ole ollut nähtävissä muutosta. Kouluterveyskyselyn mukaan laittomia huumeita kokeilleiden tai käyttäneiden nuorten määrä on pysynyt lähes ennallaan vuodesta 2010 lähtien. Laittomia huumeita on kokeillut vähintään kerran kahdeksan prosenttia peruskoululaisista, 12 prosenttia lukiolaisista ja 21 prosenttia ammattiin opiskelevista nuorista.

– Positiiviset asenteet voivat kuitenkin heijastua tulevaisuuteen. Kokeilukynnys madaltuu ja itseasiassa nuorilla aikuisilla kokeilujen määrä onkin kasvanut viime vuosina, Raitasalo uskoo.

Hän myös muistuttaa, että samaan aikaan nuorten alkoholin käyttö vaikuttaa vähenevän.

– Trendi on jatkunut nyt lähemmäs 20 vuotta. Käyttö on mennyt alaspäin, mutta siitä huolimatta yli kolmannes 15-16-vuotiaista on juonut alkoholia. Sitäkään ei minusta tulisi väheksyä, vaan kyseessä on edelleen aika iso luku, hän toteaa.


Oheisessa kartassa kunnan väri on sitä tummempi, mitä suurempi osuus nuorista on kunnan alueella kokeillut kannabista.





Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme