Mainos

Järvet kesäkuussa huippulämpimiä

Järvien pintavedet olivat kesäkuun lopulla harvinaisen lämpimiä. Kun alkukuussakin oli ollut lämmintä, pintaveden keskilämpötila oli useilla maan etelä- ja keskiosan järvillä korkeampi kuin koskaan aiemmin kesäkuussa, kertoo Suomen ympäristökeskus.

Kesä-heinäkuun vaihteessa maan etelä- ja keskiosassa sekä Kainuussa pintavedet olivat yleisesti 18-24 astetta. Lapissa on mitattu 10-20 asteen lukemia.

Kesäkuun alussa järvien pintavedet olivat ajankohtaan nähden hyvin lämpimiä. Lämpötilat kuitenkin romahtivat kesäkuun 10. päivän jälkeen säätyypin muututtua.

Sateita saatiin monin paikoin tavallista enemmän. Eniten vettä tuli rankkasateista Pohjanmaalla ja Koillismaalla, joissa satoi paikoin kaksinkertaisesti normaaliin nähden. Vähiten satoi etelärannikolla ja Pohjois-Lapissa.

Rankkasateet voivat aiheuttaa paikallisia tulvia Pohjanmaalla, jossa maaperä on märkää. Järvi-Suomen suurten järvien vedenkorkeudet ovat laskussa. Ilman suuria sateita lasku jatkuu heinäkuussakin.

Pohjaveden pinnankorkeudet ovat laskussa koko maassa. Lämpimien säiden jatkuessa pinnat laskevat edelleen.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.