Mainos

Joka kolmas muuttaa lomiaan ympäristönsuojelun takia

Suomalaiset kantavat huolta ilmastonmuutoksesta. STT:n kyselyn mukaan jopa kolmannes kansalaisista on muuttanut lomasuunnitelmiaan niin, että he ovat välttäneet lentomatkustamista tai suosineet kotimaan matkailua.

Joka kymmenes sanoo ainakin kerran maksaneensa vapaaehtoisen hiilidioksidimaksun lentolipun yhteydessä.

Kyselyn mukaan naiset tekevät tekoja ilmaston hyväksi miehiä useammin. Naisista kolme viidestä sanoo vähentäneensä autoilua ja lisänneensä julkisten kulkuvälineiden käyttöä, kävelyä tai pyöräilyä. Miehistä näin on tehnyt vain vajaa puolet.

Alle 25-vuotiaat nuoret ovat puolestaan ottaneet ympäristönsuojelun vähemmän huomioon kuin ikääntyneemmät.

Kyselyn mukaan kolme neljästä suomalaisesta on vähentänyt lepovirralla toimivien kodinkoneiden pitoa valmiustilassa. Liki yhtä moni on ottanut veden- ja sähkönkulutuksen huomioon kodinkoneita hankkiessaan.

Enemmistö on myös käyttänyt kangaskassia kauppamatkalla muovikassin sijaan, ja lähes joka toinen on laskenut asunnon lämpötilaa tai loma-asunnon peruslämpöä säästääkseen energiaa.

Suomen Gallupin tekemään kyselyyn haastateltiin puhelimitse tuhatta suomalaista 9.-14. kesäkuuta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot