Mainos
Mainos

Jokeri-pelaajan uskomaton selviytymistarina: Ei pysty juoksemaan, mutta pelaa nuorten SM-liigassa

Puolustaja Kimi Leppävuori ei ole päässyt helpolla. Maajoukkueringissä hänellä havaittiin aivoverenvuoto, olkapää on operoitu ja lisäksi Leppävuori ei välttämättä enää koskaan pysty juoksemaan – syynä vaikea jalkavamma. Silti hän pelaa jääkiekkoa nuorten SM-liigassa.

– Sain kiekon päähän vanhempana B-juniorina, "pleijareiden" alussa. Menin lääkäriin ja myöhemmin todettiin, että minulla oli vakava aivotärähdys ja aivoverenvuoto, kertoo puolustajan paikalla pelaava Kimi Leppävuori

Tauon jälkeen lääkäri näytti vihreää valoa kaukalolle. Onni kuitenkaan ei ollut kääntynyt. 

– Ensimmäisellä A-juniorikaudella kaaduin Ruotsissa turnauksessa. Oikea olkapää meni ihan säpäleiksi.

Leikkauksen jälkeen kuntoutus jatkuu yhä.

– Maksimivoimaa ei voi tehdä. Olen kehittänyt pieniä lihaksia. Kuntoutus jatkuu koko loppuelämän.

Juoksulenkille ei mitään asiaa

Vastoinkäymiset eivät jääneet tähän. Leppävuoren mukaan hän ei enää ikinä juokse.

– Minulle todettiin harvinainen sairaus. Se liittyy jalkojen tärähtelyyn. Eivät lääkäritkään tiedä, mikä siihen auttaisi.


Luistimista Leppävuoren jalat kuitenkin tykkäävät ja sehän riittää. Lämmittelytkin hoituvat kuntopyörällä.

Urheiluakatemiasta apua motivaatiopulaan

Puolustajan motivaatio oli kaiken tämän jälkeen koetuksella. Myös koulunkäynti kärsi. 

– Koulunkäynnistä ei tullut yhtään mitään. Pidin vapaita koulusta enkä tullut hallille, kun en täällä mitään pystynyt tekemään.

Leppävuori löysi apua pääkaupunkiseudun urheiluakatemiasta ja sen psyykkisestä valmennuksesta. 

– Sain paljon vinkkejä siihen, kuinka asioita olisi hyvä käsitellä. Loppujen lopuksi sain pääkopan kuntoon ja sitten jatkon koulunkäyntiä ja urheilua normaalisti, puolustaja kertaa läpikäymäänsä lukiopolkua.

Ryhmähenki ja kaverit kannattelevat

Mikä sitten saa jatkaa kaiken tämän jälkeen?

– Ryhmähenki ja kaverit. Täältä saa sellaisia fiiliksiä, joita ei saa mistään muualta. Aion pelata niin kauan kuin kroppa kestää. 

Niin ja vielä siitä lukiosta. Sen kova-asenteinen Leppävuori sai vastikään päätökseensä.

– Nyt ollaan ylioppilaita. Juuri valmistuin! riemuitsee mies, josta kuullaan vielä. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot