Mainos
Mainos

Jopa perustuslaki voi olla esteenä Tuija Nurmen ja muiden ex-kansanedustajien sopeutumiseläkkeen perumiselle

Ex-kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmän muuttaminen ei välttämättä onnistu sormia napsauttamalla, arvioivat keskustan ja sinisten eduskuntaryhmien puheenjohtajat.

Eduskunnan puhemiehen Maria Lohelan (sin.) ja eduskuntaryhmien puheenjohtajien on määrä keskustella lähiviikkoina keskustelua herättäneestä sopeutumiseläkejärjestelmästä.

Ihmetystä on herättänyt muun muassa kokoomuksen entisen kansanedustajan Tuija Nurmen toiminta. Hän on nostanut vuodesta 2011 lähtien sopeutumiseläkettä, mutta työskentelee yleislääkärinä Terveystalossa. Iltalehden mukaan Nurmi on laskuttanut Terveystaloa perheyhtiönsä kautta, mutta ei ole nostanut palkkaa perheyhtiöstä.

Ennen vuotta 2011 eduskuntaan valitut kansanedustajat ovat oikeutettuja sopeutumiseläkkeeseen, jos he ovat työskennelleet kansanedustajina vähintään seitsemän vuotta. Sopeutumiseläke korvattiin vuonna 2011 sopeutumisrahalla, jonka edut ovat sopeutumiseläkettä suppeampia.

Eduskuntaryhmien puheenjohtajien mukaan Lohela on teettänyt selvityksiä sopeutumiseläkejärjestelmään liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Antti Kaikkosen (kesk.) ja Simon Elon (sin.) mukaan järjestelmän muuttaminen ei ole välttämättä pelkkä läpihuutojuttu.

– Tällaisen taannehtivan lainsäädännön tekeminen ei ole aivan yksinkertaista, siinä voi olla perustuslaillisiakin ongelmia, Kaikkonen sanoi STT:lle.

– Varmasti tässä herää omaisuuden suojaan ja perusteltuihin odotuksiin liittyviä perustuslaillisia kysymyksiä, että voidaanko taannehtivasti muuttaa perusteltua odotusta siitä, että henkilö saa sopeutumiseläkettä, joka aikanaan hänelle on kuitenkin luvattu, Elo puolestaan arvioi.

"Väärinkäytöksen mahdollisuus"

Kaikkosen ja Elon mielestä Nurmen tapaus ei anna hyvää kuvaa sopeutumiseläkejärjestelmästä.

– Se on yksi niistä tapauksista, joiden takia tämä asia on nyt keskusteluun noussut. Ihmiset näkevät että tässä järjestelmässä on väärinkäytöksen mahdollisuus, Elo sanoo.

– Sinisten mielestä järjestelmän täytyy olla sellainen, että se kestää kriittisen tarkastelun ja saa kansalaisten hyväksynnän. Nämä julkisuudessa olleet tapaukset osoittavat, että nykyisellään tässä on ongelmia, Elo painottaa.

Kaikkonen ja Elo eivät halua vielä arvioida, miten järjestelmää pitäisi muuttaa epäkohtien poistamiseksi. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty sitä, että ansiotulojen ohella myös entisten kansanedustajien pääomatulot vaikuttaisivat sopeutumiseläkkeen saantiin.

– Katsotaan sen jälkeen näitä jatkoaskelia, kun olemme kuulleet puhemiehen ajatuksia asiasta, Kaikkonen sanoo.

Orpo paheksui

Myöskään kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen ei keskiviikkona osannut sanoa, millä tavalla sopeutumiseläkejärjestelmää pitäisi muuttaa epäkohtien poistamiseksi.

– Käydään nyt selvitykset läpi puhemiehen kanssa, tehdään sitten arvio mikä tilanne on, Jokinen sanoi STT:lle.

– Tällaiset ylilyönnit eivät ole tämän järjestelmän tarkoitus, Jokinen sanoi.

Kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo paheksui tiistaina Nurmen tapausta Iltalehden haastattelussa.

– Jos entinen kansanedustaja on työllistynyt omaan ammattiinsa – ja vielä hyvätuloiseen ammattiin – tai jos hänellä on muita tuloja, niin pidän silloin vääränä sitä, että hän nauttii edelleen sopeutumiseläkettä, Orpo sanoi Iltalehdelle. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot