Mainos
Mainos

Joulukaupan ennustetaan jälleen kasvavan

Jos käytit viime vuonna joululahjoihin, jouluruokaan ja muihin joulutarvikkeisiin 3 000 markkaa, voit varautua lisäämään summaa tänä vuonna 165 markalla. Kaupan keskusliitto nimittäin arvioi tämän vuoden joulukaupan olevan hieman viimevuotista vilkkaampaa. Liiton arvion mukaan joulun vähittäiskauppa kasvaa tänä vuonna 5,5 prosenttia. Viime vuonna lisäys edellisvuodesta oli noin 5 prosenttia.

Joulukuun vähittäiskaupan ennustetaan olevan noin 15 miljardia markkaa, josta varsinaisen joulukaupan osuus on yli 3 miljardia markkaa. Siihen lasketaan lahjat, jouluruuat ja muut joulutarvikkeet.

Joulukauppaa vilkastuttavat kuluttajien myönteiset arviot tulevasta, ennen joulua maksettavat veronpalautukset ja mahdollisuus tuntia pidempään aukioloaikaan arkisin. Osaltaan kaupan voimaa lisää mahdollisuus pitää kaupat auki viitenä sunnuntaina marraskuun lopusta jouluun. Myös ennen viime joulua oli viisi ylimääräistä kauppapäivää.

Joulumyynti kasvaa nyt viidentenä perättäisenä vuonna. Kaupan keskusliiton mukaan kasvusta huolimatta vuoteen 2000 mennessä ei päästä kulutusjuhlavuosien 1987-1988 myyntimääriin.

Ei vielä arviota myyntiykkösestä

Joulukauppa on perinteisesti muun muassa kirja-, lelu- ja kukkakaupan suuri sesonki. Myös kodintekniikan myyjät ovat pitkään olleet vahvoilla joulumyynnissä. Se siivunnee tänäkin vuonna huomattavan osan joulun lahjakaupasta muun muassa kännyjen ja cd-soitinten myynnillä. Lisäksi jokin kodin uusi härveli nousee aina ennen joulua joka perheen pakolliseksi lahjaksi.

Kaupan keskusliiton toimitusjohtaja Guy Wires kertoi, että viime vuosina myös kodin suurempia hankintoja kuten huonekaluja on keskitetty jouluun. Hänen näkemyksensä mukaan myös muun muassa urheilu- ja vapaa-ajan kauppa on vahvoilla joulumyynnissä, vaikka oman osansa siivuavat myös monet muut kaupan alat.

Kauppa itsekin valoisin mielin

Myös kaupan arviot tulevasta ovat harvinaisen myönteiset. Kuukausittain EU:n komissiolle tehtävän kyselyn mukaan myönteisimmin tulevaan puolivuotisjaksoon suhtautuvat kodintekniikan kauppiaat ja tavaratalot.

Keskimääräistä valoisammin tilannetta arvioivat myös muiden kotitaloustavaroiden myyjät sekä auto- ja varaosakauppiaat. Keskimääräistä hieman varovaisemmin tulevaa puolivuotisjaksoa arvioivat päivittäistavarakauppiaat.

Arvio perustuu 250 kauppiaalle tehtyyn kyselyyn. Lisäksi on selvitetty 41 toimialan näkemyksiä tulevasta. Wireksen mukaan tilanteen myönteisyyttä kuvaa se, että yksikään toimiala ei pelännyt tilanteen huononemista nykyisestä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme