Mainos
Mainos

Joulukortit postiin ensi viikolla

Posti odottaa tulevasta viikonlopusta vilkasta. Kotimaahan lähetetyt joulukortit voi lähettää edullisella postimaksulla ensi maanantaihin saakka.

Kotimaan 45 sentin joulutervehdysten viimeinen postituspäivä on maanantaina 16. joulukuuta. Posti kuitenkin suosittelee, että tervehdykset jätettäisiin kirjelaatikoihin jo edeltävänä perjantaina tai viikonlopun aikana. Viikonloppuna kirjelaatikoita tyhjennetään tavallista useammin. Näin kaikki kortit saadaan sujuvasti lajitteluun ja vastaanottajille sopivasti jouluksi.

Perjantaina 13.12. kaikki Postin omat toimipaikat palvelevat iltakahdeksaan. Perjantai on myös viimeinen postituspäivä joulutervehdyksille ja -paketeille, joiden vastaanottajat ovat Pohjoismaissa, Virossa, Saksassa, Belgiassa, Alankomaissa, Irlannissa tai Italiassa.

Ensimmäisen luokan eli 60 sentin postimerkein varustetut tervehdykset ennättävät kotimaassa jouluksi perille vielä torstaina 19.12. postitettuna. Joulupaketit, jotka vastaanottaja noutaa toimipaikasta, tulee postittaa viimeistään ensi tiistaina 17.12. Vastaanottajan kotiovelle toimitettavat paketit ennättävät kaikkialla kotimaassa jouluksi perille vielä 19.12. postitettuna. Pikapaketit ennättävät jouluksi kaikkialle maahan 20.12. postitettuna. Myös ne jaetaan vastaanottajan kotiovelle.

Postiin palkattu 3000 jouluapulaista

Suomalaiset lähettävät vuosittain runsaat 50 miljoonaa joulutervehdystä. Näistä noin viisi miljoonaa postitetaan ulkomaille.

Postissa joulu on vuoden vilkkainta aikaa. Tänäkin jouluna eri puolille maata on palkattu yhteensä noin 3000 jouluapulaista lajittelemaan ja jakamaan joulutervehdyksiä.

(MTV3-STT)

Lue lisää joulupostin lähettämisestä Postin kotisivuilta
Asiakkaita palvelee myös Postin puhelinpalvelu 0200 71000 (suomeksi) ja 0200 27100 (ruotsiksi) ma-pe klo 8-20 ja la klo 9-14.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme