Mainos

Joulukuussa kadonnut nuorukainen löytyi kuolleena merestä

Kotkan edustalta merestä on löytynyt kuolleena nuori mies. Poliisipartio kävi saadun ilmoituksen jälkeen nostamassa vainajan Venäjänkarin itäpuolelta juhannusaattona.

Poliisin tutkimusten mukaan vainaja on todennäköisesti viime vuoden joulukuussa kadonnut kotkalainen Ari Matti Anttalainen. 22-vuotias Anttalainen katosi ravintolaillan jälkeen 15. joulukuuta.

Hän oli ollut viettämässä lauantaita ystäviensä kanssa muun muassa ravintola Bulevardissa. Viimeinen havainto hänestä tehtiin ravintola Onnelan edestä, josta myös valvontakamera tallensi hänet.

Poliisin alustavien tutkimusten perusteella vainajaan ei epäillä liittyvän rikosta.

Poliisin mukaan miesvainaja on ollut meressä pitkään ja tunnistus varmistuu lähiaikoina oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot