Mainos
Mainos

Joululiikenne alkaa jo huomenna -varaudu jonoihin näissä paikoissa

Joulun menoliikenne jakautuu tänä vuonna neljälle päivälle. Liikennevirasto odottaa eniten liikennettä perjantaille ja maanantaille.

Liikenneviraston mukaan pahoja ruuhkia ei pitäisi syntyä juuri monen pyhäpäivän vuoksi. Vaihtelevat säät ja pimeys kuitenkin hidastavat matkantekoa ja lisäävät riskejä. 

Perjantaina joululiikenteen arvioidaan alkavan puolilta päivin ja jatkuvan noin iltakuuteen. Viikonloppuna liikennettä on useimmilla pääteillä perjantaita vähemmän. Valtateillä 4 ja 5 liikenne on kuitenkin erityisen vilkasta. Maanantai on jälleen vilkas menoliikenteen päivä koko maassa, ja silloin liikenne painottuu jälleen puolen päivän ja iltakuuden välille. Jouluaattona liikkeellä ovat pääasiassa lyhyen matkan kulkijat ja hautausmaalle menijät.

Perinteiset ruuhkapaikat

Eniten joululiikennettä on jälleen Etelä-Suomen pääteillä: valtatiellä 3 Helsingistä Tampereelle, itään johtavalla valtatiellä 7 sekä valtatiellä 4 Lahteen ja edelleen Jyväskylään ja Mikkeliin. Isojen kaupunkien lähialueille kertyy lyhyitä jonoja menoliikenteen vilkkaimpina tunteina. Mikäli ajokeli on normaali ja liikenneonnettomuuksilta vältytään, ajonopeudet eivät juuri hidastu.

Myös paluuliikenteen odotetaan jakautuvan varsin tasaisesti neljälle päivälle tapaninpäivästä alkaen. 

Aikaisempien vuosien tapaan joulun ja uudenvuoden ympärillä itään menevä raskas liikenne ruuhkautuu raja-asemilla kilometrien mittaisiksi jonoiksi, jotka haittaavat myös henkilöautoliikennettä.

– Turvallinen joululiikenne lähtee ennen kaikkea kuljettajasta. Joulurauha ja leppoisa mieli olisikin hyvä olla mukana jo matkaan lähdettäessä – oltiin matkalla sitten autolla tai muulla kulkuvälineellä, muistuttaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tieliikennejohtaja Sami Mynttinen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme