Mainos
Mainos

Joulun paluuliikenne tänään vilkkainta – ajokelistä odotetaan paikoin kehnoa

Tänään on joulun paluuliikenteen vilkkain päivä. Kummempia ruuhkia ei kuitenkaan odoteta syntyvän, sillä moni jatkaa lomailua välipäivien ajan.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa vaikuttava sadealue siirtyy aamupäivän aikana maan itäpuolelle.

Päiväsaikaan sää on poutainen suuressa osassa maata, mutta alkuillasta lounaisosaan saapuu uusi koilliseen liikkuva sadealue, joka huonontaa ajo-olosuhteita jälleen.

Lumisadealue sijaitsee kello 18 maissa Satakunnasta Uudenmaan länsiosiin sijaitsevalla vyöhykkeellä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen.

Ajokeli huononee jälleen maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sekä osissa Etelä-Suomea.

– Keskiyöhön mennessä sadealue on liikkunut Pohjanmaan maakuntiin ja Etelä-Karjalaan ulottuvalle alueelle, Siiskonen kertoo.

Voimakkaammat sateet painottuvat Pohjanmaan maakuntiin, kun Varsinais-Suomessa sade taas tulee vetenä.

Lämpötila pysynee lauhana keskiviikkoaamuun asti

Lämpötila maan eteläosassa on tänään jopa 3–4 astetta, keskiosissa nolla ja Pohjois-Suomessa muutaman asteen pakkasella.

Lauha sää jatkuu keskiviikkoon aamuun asti.

Rannikolla lunta on noin yhden senttimetrin verran, mutta sisämaassa sitä voi olla kymmenisen senttiä ja keskiosissa 20–30 senttimetriä.

– Vesisade ensi yön aikana pääsee sulattamaan jonkin verran lunta pois, Siiskonen toteaa.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme