Mainos
Mainos

Joulupata-keräys tuo joulun myös vähävaraisille – tavoitteena miljoonan euron avustuspotti

Pelastusarmeijan perinteinen Joulupata-keräys alkaa tänään.

Patojen tuotto käytetään vähävaraisten perheiden, nuorten, syrjäytyneiden ja vanhusten auttamiseen. Keräyksestä saatavilla varoilla jaetaan ruokaa, vaatteita ja lahjakortteja sekä järjestetään muun muassa leirejä ja harrastustoimintaa.

Joulupata-keräys järjestetään tänä jouluna 111. kerran. Vuonna 1906 patoja oli Helsingin kantakaupungissa, ja keräyksen tuotto oli 3 514 markkaa.

Nyt keräyspatoja löytyy 30 paikkakunnalta eri puolilta Suomea, ja keräystavoite on miljoona euroa. Nykyään Joulupata-lahjoituksen voi tehdä myös esimerkiksi tekstiviestillä tai verkossa.

Pelastusarmeijan mukaan sotien jälkeen suurin osa avutarvitsijoista oli vähävaraisia yksineläviä ihmisiä. Nykyään apua tarvitsevat muun muassa lapsiperheet, joiden vanhemmat ovat työttömiä tai vakavasti sairaita, syrjäytymisvaarassa olevat nuoret sekä köyhät eläkeläiset.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot