Mainos
Mainos

JSN ei puutu IS:n ja Broadcastersin kiistaan

Julkisen sanan neuvosto ei puutu tv-tuotantoyhtiö Broadcastersin ja Ilta-Sanomien väliseen kiistaan. Broadcasters pyysi JSN:n lausuntoa sen jälkeen, kun Ilta-Sanomien päätoimittaja oli kehottanut lehteään olemaan käsittelemättä Broadcastersin ohjelmia.

-Neuvosto ei puutu tiedotusvälineen omaan päätösvaltaan kuuluviin asioihin, toimituspoliittisiin ratkaisuihin. Neuvosto ei myöskään ota kantaa niihin perusteihin, joilla lehden päätoimittaja käyttää painovapauslain mukaista päätösvaltaa lehden sisällöstä, päätöstä perustellaan.

Lausuntopyyntö koski päätoimittaja Vesa-Pekka Koljosen antamaa ohjetta, jonka mukaan Ilta-Sanomat pidättäytyy käsittelemästä Broadcastersin ohjelmia muutoin kuin julkaisemalla tavanomaisia ohjelmatietoja.

Ohje annettiin sen jälkeen, kun tuotantoyhtiön palveluksessa ollut toimittaja Simo Rantalainen oli pahoinpidellyt lehden toimittajaa viime joulukuussa Lontoossa. Ilta-Sanomien toimittaja on tehnyt pahoinpitelystä rikosilmoituksen, ja poliisitutkimukset ovat edelleen kesken.

JSN muistuttaa vastauksessaan, minkälaisissa tapauksissa se on ottanut kantaa tiedottamisen vapauteen. Neuvosto on mm. arvioinut, onko viranomainen tai joku muu taho asiattomasti painostanut tiedotusvälineitä ja yrittänyt sitä kautta rajoittaa tiedottamisen vapautta. Toisena ryhmänä ovat olleet tapaukset, joissa julkista keskustelua on yritetty kaventaa esimerkiksi keskusteluun osallistuneisiin virkamiehiin kohdistuvilla kurinpitotoimilla.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme