Mainos
Mainos

JSN:ltä näkemys Ylen johdon toiminnasta ja onko pääministeri rajoittanut sanavapautta

Tänään selviää, saavatko Yleisradio ja sen johto puhtaat paperit vai moitteita toiminnastaan Terrafame-vyyhdessä.

Julkisen sanan neuvosto (JSN) ottaa iltapäivällä kantaa myös siihen, onko pääministeri Juha Sipilä (kesk.) rajoittanut Ylen tai sen toimittajien sananvapautta.

Ylen toimintaan liittyvissä ratkaisuissa on kyse viime vuoden marraskuussa julkaistusta jutusta, jossa kerrottiin Sipilän sukulaisten omistaman yrityksen Terrafamesta saamasta tilauksesta.

JSN ottaa kantaa esimerkiksi siihen, onko Yle luovuttanut journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle tai onko talon johto rajoittanut toimittajien sananvapautta. Toisessa ratkaisussa linjataan, onko Yle rikkonut virheen korjaamisen pelisääntöjä.

JSN on jo aiemmin punninnut Ylen toimintaa Terrafame-vyyhdessä samanaikaisen kuulemisen näkökulmasta. Journalistin ohjeiden mukaan selvästi tunnistettavissa olevalle henkilölle on varattava tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä, jos hänestä julkaistaan tietoja, jotka asettavat hänet erittäin kielteiseen julkisuuteen.

Yle sai viime kuussa vapauttavan päätöksen, vaikka Sipilää ei haastateltu juttuun, jossa kerrottiin hänen kytköksistään Terrafamelle kuljettimia toimittavaan Katera Steel -yritykseen.

JSN perusteli vapauttavaa ratkaisuaan sillä, että juttu oli Sipilälle kielteinen, muttei erittäin kielteinen. Lisäksi jutussa oli siteerattu Sipilän toiselle tiedotusvälineelle antamia kommentteja aiheesta.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot