Mainos
Mainos

Juhannuksen menoliikenne vilkastumassa - ruuhkia odotettavissa

Juhannuksen menoliikenne on alkanut vilkastumaan, kertoo Liikennevirasto.

Varsinaisia ruuhkia odotetaan iltapäivän ja iltakahdeksan välille. Onnettomuusvaara on suurin juuri ennen pahinta ruuhkaa, joten liikenteessä on syytä olla nyt erityisen varovainen.

Liikennettä on paljon Kolmostiellä Helsingistä Tampereelle ja Nelostiellä Helsingistä Heinolaan, mutta liikenne on toistaiseksi sujuvaa.   

Ruuhkia voidaan odottaa myös valtatielle 5 Heinolasta Mikkeliin ja valtatielle 9 Tampereelta Jyväskylään. 

Turun hätäkeskus tiedotti aiemmin Janakkalassa 3 tiellä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Tarkempi tapahtumapaikka on Tervakosken liittymän ja Janakkalan liittymän välissä. Tie ruuhkautuu pahasti.

Tiellä tapahtui kolme toisistaan erillistä ketjukolaria, joissa oli mukana yhteensä 20 henkilöautoa. Onnettomuudet tapahtuivat Tervaskosken ja Viralan välillä. Pelastuslaitoksen arvion mukaan ruuhka kestää vielä ainakin tunnin.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme