Mainos
Mainos

Juhannuksen paluuliikenne sujui turvallisesti, vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin

Juhannussunnuntain paluuliikenne on rauhoittunut, arvioi Marjatta Talliniemi valtakunnallisesta Tieliikennekeskuksesta.

Tilanne on palautunut tavalliseksi myös kauimmin ruuhkaisena pysyneellä valtatiellä 5 Mikkelistä Heinolan suuntaan. Kuortin kohdalla ruuhkaa oli vielä kymmeneltä illalla.

– Kamerakuvan perusteella se on ihan täysin purkautunut, tieliikennepäivystäjä Marjatta Talliniemi kertoo nyt STT:lle.

Maanteillä juhannuksen paluuliikenteen ruuhkahuippu osui tänään kello 16–17, Marko Kolattu Tieliikennekeskuksesta arvioi.

Paluuliikenne jakautui koko iltapäivälle ja illalle. Jo kello 13 oli esimerkiksi Lahdesta etelään vievällä moottoritiellä runsaita automääriä. Pahimmat liikennesumput, Valtatie 9 Oriveden ja Tampereen välillä sekä Viitostie Heinolasta Mikkelin suuntaan olivat ruuhkaisia vielä iltaseitsemän jälkeen.

Liikennemäärät olivat keskimäärin silti jo laskemassa ennen iltakahdeksaa.

Juhannuksen paluuliikenne sujui maanteillä varsin turvallisesti. Tieliikennekeskuksen tietoon ei ollut tullut päivän mittaan yhtään kuolonkolaria, ja vakavilta loukkaantumisiltakin vältyttiin.

Juhannuksen paluuliikenne oli Kolatun mukaan tänäkin vuonna hieman hiljaisempaa kuin menoliikenne torstaina ja perjantaina, koska moni jäi nyt kesälomille esimerkiksi mökille. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme