Mainos
Mainos

Juhannushäiden suosio on laskenut jo vuosikausia

Juhannushäiden suosio on laskenut jo vuosikausia.

Kirkon tiedotuskeskus kertoo, että juhannus ei ole enää moneen vuoteen noussut kesän vihkivarausten kärkipäähän.

Esimerkiksi Oulun suosituimmassa vihkikirkossa, Oulujoen kirkossa, on tänä juhannuksena tiedossa vain yksi vihkiminen.

Kirkon tiedotuskeskuksen kysely suurimpiin seurakuntiin kertoo, että vihkikirkot ovat varsin varattuja joka lauantai heinäkuun alusta elokuun puoliväliin asti. Tänä vuonna evankelisluterilaisen kirkon suosituimmat hääpäivät ovat heinäkuun 14. ja 28. päivä sekä elokuun 18. päivä.

Heinäkuun puolivälin lauantai on suosituin vihkipäivä muun muassa Helsingin tuomiokirkossa ja Vanhassa kirkossa sekä Turun tuomiokirkossa ja Maarian kirkossa. Heinäkuun viimeinen lauantai puolestaan on vilkkain hääpäivä ainakin Jyväskylän Taulumäen kirkossa ja kaupunginkirkossa sekä Tampereen tuomiokirkossa ja Finlaysonin kirkossa.

Suosittujen kirkkojen häävaraukset tehdään useimmiten jo toivottua hääpäivää edeltävän vuoden puolella.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme