Mainos

Juhannustapahtumat ovat vetäneet väkeä

Juhannus on vetänyt väkeä yleisötapahtumiin myös tänä vuonna epävakaisesta säästä huolimatta.

Perinteisten juhannuskokkojen ja -tanssien ohella ympäri Suomea on järjestetty lukuisia festivaaleja ja kansanjuhlia, joiden kävijämäärät näyttävät tyydyttävän järjestäjiä.

The Voicen järjestämä Himoksen juhannusfestivaali keräsi yleisöä yli odotusten sadekuuroista huolimatta. Järjestäjien mukaan ennakkomyynnin perusteella voidaan laskea, että kävijöitä koko viikonloppuna tulee olemaan yli 40 000. Musiikkifestivaalin yleisötavoite oli 39 000.

Helluntaiseurakunnan kesäjuhla juhli 65-vuotista taivaltaan tänä juhannuksena. Yksi suurimmista hengellisistä kesäjuhlista keräsi eilen järjestäjien arvioiden mukaan noin 30 000 ihmistä. Yleisöä oli houkuttelemassa paikalle muun muassa ruotsalaisartisti Carola Häggkvist, jonka keikalle ahtautui täysi yleisö eli yli 7 000 kuulijaa.

Kauhajoella järjestettävän Nummirockin järjestäjät uskovat, että festivaali pääsee lähelle 20 000 kävijän tavoitettaan myös tänä vuonna. Tavoitteeseen auttaa myös Etelä-Pohjanmaan hieno sää.

Kauhavalla vietettävä Lentäjien juhannus keräsi niin ikään odotetun määrän kävijöitä. Lentokoneita ja artisteja kerääntyi katsomaan yli 10 000 ihmistä.

Sen sijaan Helsingin Seurasaaren juhannustapahtumissa kävi ainakin aattona osanottajakato. Sade kutisti juhlijoiden määrän jopa puoleen tavanomaisesta. Seurasaaren juhannusvalkeita kävi katsomassa arviolta vajaat 6 000 ihmistä. Osanotto oli järjestäjille pettymys.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.