Mainos

Juhlavuonna kehotetaan liputtamaan pienemmistäkin syistä – yöksi lippua ei saa jättää salkoon

Sisäministeri Paula Risikko kehottaa suomalaisia nostamaan lipun salkoon juhlavuonna mahdollisimman usein – muulloinkin kuin virallisina liputuspäivinä.

Sisäministeriö kampanjoi liputtamisen puolesta Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

– Ihmisen elämässä loppupeleissä on aika harvoin niitä ilon juhlia, ja senkin tähden kannustamme liputtamiseen. Juhlavuonna iloitkaamme itsenäisyydestä ja ihmisten iloisista asioista, Risikko sanoo.

Liputuksen sääntöjä:

Lippu on nostettava salkoon hillityn arvokkaasti. Lippu ei saa missään vaiheessa koskettaa maata. 

Lippu on pyrittävä nostamaan aamunkoitteessa kello 8 ja laskemaan auringon mennessä mailleen, kuitenkin viimeistään kello 21.

Poikkeukset

Suomen lipun päivä, jolloin liputus alkaa juhannusaattona kello 18 ja päättyy vasta juhannuspäivänä kello 21.

Itsenäisyyspäivänä liputus päättyy kello 20

Tavallinen kansalainen voi jonkin verran joustaa liputusaikojen kanssa, kunhan lippua ei esimerkiksi unohda yöksi salkoon – paitsi juhannuksena, yöttömänä yönä. Pääasia on, että kansallislippua kohdellaan kunnioittavasti.

Lähde: Suomalaisuuden liitto


Sisäministeriön viestintäjohtaja Mika Mäkinen sanoo, että suomalaiset ovat turhankin arkoja liputtamaan omina juhlapäivinään.

– Jos on syntymäpäivät tai naapurin rouvan nimipäivät, tai pikkuleijonien pronssi ilahduttaa, niin ei kun lippu salkoon, sanoo Mäkinen.

Suomen liputuskulttuuri on sallivaa, mutta muutama asia täytyy muistaa. Yksi on se, että lippua ei jätetä koko yöksi salkoon.

– Nyrkkisääntö on, että lippu nostetaan aamunkoitteessa ja lasketaan illansuussa. Tietysti jos sattuu asumaan Pelkosenniemellä, on tähän aikaan vuodesta hankalampaa. Kaamosaikaan lippua suositellaan pitämään salossa kello 8-16, ja kesällä lipun voi laskea iltayhdeksän maissa, Mäkinen sanoo. 

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot