Mainos
Mainos

Juhlijat pakenivat poliisia metsiin ja puskiin – nuorilta kerättiin satoja litroja alkoholia

Kouluvuoden päättymistä juhlittiin ympäri Suomea pääosin rauhallisesti.

Oulussa poliisi arvioi viileän sään rauhoittaneen juhlintaa. Lounais-Suomessa oli hälytystehtävien suhteen vilkasta, mutta liikkeellä olleet nuoret eivät poliisin mukaan merkittävästi vaikuttaneet asiaan.

Helsingissä poliisi tyhjensi muun muassa Munkkiniemen rannan ja Kivinokan juhlijoista. Twitterissä poliisi kertoi nuorten paikoin painelleen virkavaltaa pakoon metsiin ja pitkin puskia. Enimmäkseen tilanteet olivat kuitenkin sujuneet hyvässä hengessä.

– Paljon väkeä liikkeellä, mutta nuoriso osasi käyttäytyä, eli ei ollut häiriöitä juuri ollenkaan, kommentoi STT:lle komisario Arto Laitinen.

Alkoholia nuorilta otettiin pois kaikissa kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingin poliisi hävitti lauantain aikana noin 480 litraa alkoholia. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme