Mainos
Mainos

Juho, 35, ei epäröinyt hetkeäkään, kun näki hukkuvan ihmisen – syöksyi veteen vain sukat jalassa: "Huusin, tulkaa auttamaan, voimat ei enää riitä!"

Videolla: Näin pelastat hukkuvan ihmisen – ”Viimeinen vaihtoehto on mennä itse veteen”

Heinävedellä asuva Juho Vänttinen, 35, ei epäröinyt hetkeäkään, kun hän havaitsi tuttavansa vajonneen veteen. Rohkea pelastusoperaatio toi miehelle hengenpelastusmitalin.

Oli kesäilta, kun Vänttinen oli lämmittämässä saunaa mökillään. Hänen kaverinsa kaveri oli jo paikalla, toisen kaverin oli tarkoitus tulla perästä hetken päästä.

– Se oli tavallinen kesäpäivä. Sauna lämpesi ja kaiken piti olla hyvin, Vänttinen kuvailee MTV Uutisten haastattelussa.

Kaikki ei kuitenkaan ollut enää hyvin, kun mökillä ollut tuttava alkoi käyttäytyä epämääräisesti. Mies alkoi syödä runsain määrin jotain lääkkeitä.

– Sanoin, että lähdetään käymään saunalla, että huuhtelet kylmällä vedellä itseä, jotta virkistyt.

"Nyt riitti!"

Vänttinen jäi jatkamaan saunanlämmitystä huuhtomisen jälkeen ja tuttava meni rantaan.

– Näin saunan ovelta, että kaveri kävelee suoraan järveen vaatteet päällä. Jotain se sanoi, että ”nyt riitti”.

Vänttinen ajatteli aluksi tuttavansa pilailevan, mutta noin minuutin kuluttua hänestä ei vieläkään kuulunut mitään, jolloin huoli heräsi.

– Ajattelin, ettei tämä olekaan leikkiä. Hyppäsin perään, ja vain sukat jäivät jalkaan. Sen jälkeen rupesin haravoimaan pohjaa kohta kohdalta.

Sai miehestä otteen

Näkyvyys vedessä oli huono, ehkä noin puolisen metriä. Vänttinen kävi välillä pinnassa haukkaamassa happea ja sukelsi uudestaan ainakin kolme kertaa.

Viimein kolmannen yrityksen jälkeen hengenpelastajaa onnisti. Noin yhdeksän metrin päässä rannasta ja kolmen metrin syvyydessä, Vänttisen kädet osuivat veteen vajonneeseen tuttavaan, joka oli elottomana järven pohjassa.

– Sain nostettua hänen pään pinnalle. Alkoi siinä jo omakin happi loppua.

Juuri näillä hetkillä paikalle saapui taksilla Vänttisen pidempiaikainen kaveri.

– Huusin, että nyt tulkaa auttamaan, mulla ei voimat enää riitä.

Rannalla ollut Vänttisen kaveri soitti hätäkeskukseen ja ryntäsi auttamaan Vänttistä vetämällä hukkuvan miehen laiturille.

"Ei täällä niin kamalaa ole"

Laiturilla maatessaan vedestä pelastettu mies oli edelleen eloton, jolloin hätäkeskuksesta annettiin ohjeeksi elvyttää. Elvytys onnistui ja mies pelastui.

– Hän oli viikon sairaalassa ja toinen keuhko vaurioitui tilanteessa. Hän tulee elämään vaurion kanssa koko loppuelämän, mutta hän jäi eloon kaikesta huolimatta.

Vänttinen halusi kertoa tarinansa MTV Uutisille, jotta ihmiset ymmärtäisivät hakea apua mielenterveysongelmiin hyvissä ajoin.

– Ei täällä niin kamalaa ole, että kannattaisi lähteä pois. Lisäksi jos kolmikymppinen kaveri lähtee, siinä kärsii moni muukin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme