Mainos
Mainos

Julie Orringer: Näkymätön silta

Arvio: Hilkka Hyrkkö

(Otava)

Toinen maailmansota tekee tuloaan tai paremminkin kirjan päähenkilöiden kannalta arjalaisuus, Hitlerin valtaannousu ja juutalaisviha. Orringerin kirjan päähenkilö, Unkarin juutalainen Andras Lévi saa stipendin turvin opiskelupaikan Pariisin kuulusta arkkitehtikoulusta. Sattuman kautta hän saa Pariisiin vietäväksi kirjeen. Kirjeen vastaanottajasta, entisestä balettitanssijasta Klarasta tulee Andraksen kohtalo, suuri rakkaus, kirjaa kuljettava rakkaustarina.

Amerikkalainen Julie Orringer kirjoittaa oman sukunsa historiaa. Hänen isoisänsä oli Unkarin juutalainen stipendiopiskelija Pariisin E´cole Spécialessa. Kirjailija kertoo, miten hän kuunteli isovanhempiensa ja vanhempiensa puheessa hajanaisia viittauksia sotaan ja juutalaisvainoihin. Ne olivat aina läsnä, mutta koskaan mitään ei kerrottu kokonaan, Julie Orringer sanoo. Omaan mieleen tulee omien esi-isiemme vaiettu sota. Ei meilläkään lapsille kerrottu kovaa totuutta.

Julie Orringeria esi-isien tarina alkoi kuitenkin kiinnostaa niin kovasti, että hän haastatteli isoäidiltään sukunsa tarinan. Siinä on niis Näkymättömän sillan runko. Kirjailijan omien sanojen mukaan noin viisitoista prosenttia kirjasta on hänen sukunsa omaelämänkerrallista tarinaa, mutta koko ”emotionaalinen arkkitehtuuri on fiktiota”.

Ja tuo tunteikkuus ja suurten tunteiden korostaminen on kirjan vahvin ja heikoin kohta. Andrasin ja Klaran rakkaustarina kuljettaa kirjaa. Tapahtuipa mitä tahansa toinen toistaan kammottavampia asioita, näiden kahden välinen rakkaus kaikki voittaa. Pariskunta taistelee hyväksynnän epäsuhtaiselle suhteelleen kummankin vanhemmilta ja Klaran tyttäreltä. Keskenään he kuorivat omia salaisuuksiaan pelottavalla tavalla. Lukija jännittää, tähänkö paljastukseen kaikki loppuu, mutta ei. Tämä rakkaustarina on ennen kaikkea selviytymistarina. Kaiken jälkeen, kun sota on vaiennut ja Eurooppa katselee raunioitaan, nämä ihmiset ovat yhdessä ja heidän yhteiset lapsensa ovat hengissä, vaikka lähes kaikki muut suvun jäsenet ovat kuolleet.

Orringerin sanoma saa tukea tutkimuksilta, joita selvitymisestä on tehty: parhaiten selviävät rakastuneet, he, joilla on vahva elämän motivaatioa. Kirjassa kuvataan uudestaan ja uudestaan, miten eri puolille Itä-Eurooppaa työpataljoonakomennuksille joutuva Andras aina jaksaa uskoa pääsevänsä takaisin rakastettunsa luokse.

Unkarin juutalaiset eivät joutuneet rintamalle, vaan heidät kutsuttin työpataljooniin. Työpataljoonakomennukset eivät kirjan kerronnan mukaan juurikaan poikenneet keskistysleireistä. Miehet eivät olleet vankeja, mutta kova työ, huono ravinto, armoton työnjohto ja olemmattomat asuintilat tuovat mieleen keskistysleirikuvaukset. Mutta erilaisten pienten ihmeiden ja oman vankan elämänhalun ansiosta Andras palaa näiltä komennuksilta rakkaidensa luokse.

Kirja on armoton tiiliskivi, sivuja liki kahdeksan sataa! Kesken sitä ei voinut heittää, mutta moneen kertaan mietin, miksi tämä on kirjoitettu ja miksi tämä on julkaistu näin laajana versiona. Karsinta olisi tehnyt oikeutta tosiasioille, juonelle, kirjailijalle. Jotain tainomaista kerronnassa parhaimmillaan on ja näin Oscar-päivänä uskallan veikata, että elokuvan aineksia. Holocaust ei kauheudessaan vanhene.

Hilkka Hyrkkö on toimittaja ja viestinnän ammattilainen. Paitsi, että kirjoittaa, lukeekin paljon. Ei ole toista ilman toista.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme