Mainos
Mainos

Junaliikenne takkuilee yhä

Savonradan kautta kulkevat yöjunat ovat myöhästelleet sekä Helsingin että Oulun suuntaan. Pahimmillaan aikataulu on pettänyt jopa viidellä tunnilla.

Pahin viivästys syntyi, kun juna numero 81 joutui odottamaan kiskoilta suistuneen radanpuhdistuskoneen nostamista Kouvolan ja Pieksämäen välillä. Junan oli määrä saapua Ouluun puoli kymmenen aikaan, mutta matkan uskotaan venähtävän aina kello 14:ään saakka. Jäätyneet vaihteet puolestaan jumiuttivat Oulusta Helsinkiin päin kulkevan junan. Perille yöjuna saapui kello yhdeksän aikaan eli noin kaksi tuntia aikataulustaan jäljessä.

Tampereen ja Seinäjoen kautta kulkevat pohjoisen junat liikennöivät kuta kuinkin normaalisti, vaikka yöjunat myöhästelivät tälläkin rataosuudella. Helsinkiin päin tulevien muiden junien myöhästymiset olivat 15-30 minuutin luokkaa.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenne on kulkenut jo lähes normaalisti. Joissakin aamun H-junissa Riihimäeltä Helsinkiin oli tosin ongelmia jäätymisen takia, mutta vuoroja ei enää kalustovajeen takia jouduttu peruuttamaan. Lähiliikenteessä ajetaan tosin vielä tänäänkin vuoroja hieman tavallista vähäisemmällä kalustolla.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme