Mainos
Mainos

Junaliikennettä pahasti haitannut vika korjattu

Junaliikennettä haitannut turvalaitevika Toijalan ja Tampereen välillä on saatu korjattua, kertoo Liikennevirasto.

Turvalaitteiden viat saatiin korjattua kello 22.50 ja junat pääsevät nyt ajamaan normaalia nopeutta. Asemilla voi kuitenkin yhä ilmetä teknisiä ongelmia matkustajatiedotteissa ja valaistuksessa, sillä vioittunut kuitukaapeli on yhä rikki.

Liikennevirastolla ei toistaiseksi ole arviota siitä, milloin kuitukaapeli saadaan korjattua.

Liikenneviraston mukaan vian aiheutti maastopalo, joka on vaurioittanut liikenteenohjausjärjestelmän kaapeleita.

Junat olivat aiemmin tänään vian takia myöhässä Helsinki-Tampere- ja Turku-Tampere-väleillä, sillä junat ajoivat häiriöalueella alennetulla nopeudella. Matkustajia pyydettiin varautumaan 60-120 minuutin myöhästymisiin sekä peruutuksiin.

VR:n mukaan pahin myöhästyminen oli 2 tuntia ja 20 minuuttia.  Junamatkustajat ovat puolestaan kertoneet usean tunnin myöhästymisistä.

Junavuoroja karsittiin ja esimerkiksi Tampereen ja Turun välisiä junia korvattiin linja-autoilla.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot