Mainos
Mainos

Junat myöhästelleet tänäänkin

Etelä-Savon sähkökatkosten aiheuttamat häiriöt ovat haitanneet kaukojunaliikennettä vielä tänäänkin. Liikenneviraston mukaan junat myöhästyvät aikataulustaan 45-75 minuuttia Kouvolan ja Mikkelin välillä.

Lisäksi aamulla Helsingistä Kajaaniin lähtenyt intercity on myöhässä noin kaksi tuntia teknisien ongelmien takia. Iisalmen ja Kajaanin välinen osuus hoidetaan bussilla.

Myös lähiliikenteen junat myöhästelivät aamulla Riihimäen ja Helsingin välillä pahimmillaan puolisen tuntia. Liikenneviraston mukaan yksi juna joutui pysähtymään Hyvinkäälle jarruvian vuoksi. Junien kulkua hidastivat lisäksi vaihdeongelmat ja Vantaan Korsossa lumiauran hajottama sähkökaappi.

Lähiliikenne palautui normaaliksi kello 13:een mennessä, mutta liikenneviraston mukaan myöhästymisiä saattaa tulla taas iltapäiväruuhkan aikaan.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme