Mainos
Mainos

Jussi Lähde: Aidankaataja

(Helsinki-kirjat)

Lähteen kirjan alaotsikkona on "Lasse Lehtisen tähänastinen elämä ja teot". Alaotsikkonsa mukaisesti kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi Lasse Lehtisen tähänastinen elämä ja teot - ja vaikka Lassesta ei nyt kirjan kirjoittajan toiveista huolimatta tullutkaan tulevien presidentinvaalien demariehdokasta, ovat kaikki muut teot olleet erinomaisia, Lehtinen kun on kirjan mukaan ollut näkijä ja visionääri hyvin nuoresta lähtien. Lukija jää pohtimaa, olikohan tämä kirja tehty alun perin ns. vaalikirjaksi?

Moni poliitikko haluaisi varmaankin itsestään kirjoitettavan tämäntyyppisen kehukirjan. Tosin välillä kehut nousevat sellaisiin mittoihin, että luulisi kirjan kohdetta hieman nolottavan. Eihän kukaan ihminen, ei edes savolainen poliitikko voi olla näin täydellinen ja aina aikaansa edellä ja lisäksi vielä "menestyskirjailija". No, joskus on saattanut matkan varrella jokin kupru tulla, mutta Lähteen sujuva kynä kumittaa selityksin tällaiset tahrat nopeasti pois.

Älkääkä ymmärtäkö minua väärin, minä olen monesta asiasta samaa mieltä kuin kirjan Lehtinen - on aina hienoa hämmentää luutuneita ja kangistuneita kuvioita, joita Suomi on täynnä. Tässä hämmentelyssä Lehtinen on onnistunut hyvin ja monta kertaa ollut jälkikäteen katsoen ihan oikeassakin. Itseään hieman kritisoiden Lehtinen antaa ymmärtää, että poliittisesti ei aina ole järkevää olla etukäteen oikeassa vaan vasta oikealla hetkellä.

Kun kammottavan kehuskelun (tai jos haluaa olla ymmärtävä: savolaisen mielistelyn) jättää syrjään, Aidankaataja-kirjasta löytyy monia mielenkiintoisia historian yksityiskohtia. Siinä kuvataan kuinka vaikeaa vaikkapa Lontoon lähetystön lehdistövirkamiehenä toimineen Lehtisen oli saada paikalliset ymmärtämään, että Suomessa ei ole neuvostojoukkoja. Lontoon sotilasasiamies tosin myönsi eräillä päivällisillä, että Suomessa on satojatuhansia venäläisiä sotilaita. Kun brittiamiraali kysyi heidän sijoittumisestaan, vastauksena oli, että ne ovat kaikki sijoitettuna kahden metrin syvyyteen.

EU:sta kirjassa puhutaan moneen otteeseen ja luonnollisesti myönteiseen sävyyn. Lehtinen kertoo, kuinka hänet oli kerran pantu valvomaan demariryhmän puolesta saksalaista vihreää edustajaa, jonka tehtävänä oli kirjoittaa tuliasedirektiivi. Lehtinen, joka on metsästyksen innokas puolustaja, oli käyttänyt kaikki puhelahjansa, jotta saksalaisedustaja olisi ymmärtänyt suomalaisten metsästyskaipuun. Lehtinen oli näyttänyt kuvaa, jossa kaksi alaikäistä suomalaistyttöä oli metsästämässä. Saksalaisedustaja oli kauhistunut siitä, että nuoret naisetkin laitetaan aseen kanssa metsään. Tähän Lehtinen oli sanonut, että syrjäkylillä ei ole juuri tekemistä ja että ilman tervehenkistä urheiluharrastusta nämäkin nuoret naiset olisivat saattaneet ajautua alkoholin ja prostituution pariin.

Lehtinen ei ole pitänyt kynttiläänsä vakan alla ja lisäksi hän on ollut aina varsin suorapuheinen. Lehtisen sutkauksia kirja onkin täynnänsä. Koska mies on selvästi älykäs ja velmu samalla kertaa, poliittisten vastustajien on ollut vaikeaa upottaa häntä suohon. Ehkä ainoa rangaistus on ollut, että ministerinpaikat ovat kiertäneet miehen kaukaa, mutta sitäkään Lehtinen ei valoisan luonteensa takia ryhdy kirjassa suremaan. Revanssia tosin tuli Lehtisen kampanjoiman Ahtisaaren valinnasta presidentiksi. Kirjassa käsitellään paljon presidentin asemaa, entisiä presidenttejä ja hieman tulevaakin. Istuvasta presidentistä Lehtinen ei suostu sanomaan mitään, koska instituutio on henkilöä tärkeämpi. Jaa, mitenhän tämänkin velmuilin tutkitsisi?

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme