Mainos

Taksi ja ambulanssi törmäsivät Helsingissä – kolme loukkaantui

Käpylässä Mäkelänkadun ja Koskelantien risteyksessä tapahtui perjantaiaamuna hieman ennen kello viittä hälytysajossa olleen ambulanssin ja taksina toimineen henkilöauton välinen kolari.

Kolme lievästi loukkaantunutta henkilöä toimitettiin onnettomuuspaikalta sairaalaan.

Ambulanssi osui törmäyksen seurauksena valotolppaan. Poliisi ohjaa perjantain aikana liikennettä erityisesti ruuhka-aikaan risteyksessä, jossa liikenne saattaa hidastua epäkunnossa olevien liikennevalojen vuoksi. Liikennevalot ovat poissa käytöstä ainakin perjantai-iltaan saakka.

Sekä ambulanssin että taksin kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Helsingin poliisi twiittasi aamupäivällä, että risteyksen liikennevalot ovat poissa käytöstä ainakin iltaan saakka. Poliisi ohjaa liikenteen sujumista.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot