Mainos
Mainos

Jyrki Erra: Kaunasin sivut

Arvio: Hilkka Hyrkkö

(Otava)

Jyrki Erran esikoinen on saanut jo jonkin verran julkisuutta. Kustantaja vertaa sitä rohkeasti Umberto Econ ”Ruusun nimeen” ja lupaa siten kansainvälisen tason thrilleriä. Mainio yritys, sanon minä.

Ehkä kaikkein eniten nautin Jyrki Erran tavasta kuvata Roomaa. Ikuinen kaupunki levittyy lukijan eteen kaikkine yksityiskohtineen. Ei ainoastaan kuuluisia katuja ja osoitteita ja historiallisia nähtävyyksiä, vaan kaupat, kirkot, ja ihmiset on kuvattu eläviksi ja moniulotteisiksi.

Jyrki Erra on nähnyt valtavasti vaivaa hahmotellessaan kirjan sivuhenkilöitä, kuten vuokraemännän rouva Andreottin. Muutoin kirjan henkilögalleria on ehkä hiukan liian runsas. Paikka paikoin se alkaa muistuttaa venäläisiä klassikoita, joissa ihmispaljous hämärtää itse tekstin sisällön. Osa Erran hahmoista on myös mielestäni turhia juonen ja kokonaisuuden kannalta.

Toinen koukuttava tekijä on kansainvälinen politiikka, kylmän sodan jälkeinen valtapeli, joka ulottuu katolisen kirkon sisään. Vastakkain on ikimahtava Vatikaani ja Konstantinopoliin ja Moskovaan jakautunut ortodoksinen kirkko. Kuka saa haltuunsa muinaiset Kaunaksen sivut?

Kirjan päähenkilö on suomalainen tutkija Johan, jolle varsinaisen väitöskirjamateriaakin lisäksi aletaan Vatikaanin kirjastossa syöttää vihjeitä kadonneista sivuista ja niiden merkityksestä. Johan nielaisee syötin ja uhraa uudelle aiheelle koko elämänsä, rakkautensa ja rakastettunsa, aikansa, terveytensä ja miltei henkensä.

Vanhat kirjat ja kirjoitukset ovat Johanin ohella pääosassa. Kirjoittaja kuvaa vanhoja tekstien laatimista ja niiden tulkitsemista sellaisella intohimolla, että kirjan kirjoittaminen on varmasti tehnyt hänestä alan harrastajan, jollei Jyrki Erra jo ole sitä? Kirjoitusten lumoviidakossa on myös osa kirjan heikkouksista. Kun nykyään on niin helppo saada valtava määrä yksityiskohtaista tietoa, korostuu myös fiktiossa kyky valita oleellinen. Olen ennenkin törmännyt dekkaristien haluun olla yksityiskohdissa ylenpalttinen, ikään kuin fiktiosta näin tulisi todellisempaa. Mutta kun kirjan sivunmäärä on viisisataa viisikymmentä, vähempikin olisi riittänyt.

Johanin matkassa kuljemme Rooman ja Liettuan Kaunaksen väliä, tai tarkemmin Pazailisin luostariin. Salaperäisen käsikirjoituksen kohtaloa selviää vähitellen ja sitä mukaa syntyy myös vainajia. Johan suree vilpittömän tutkijan tavoin kaikkien kovaa kohtaloa ja alkaa ymmärtää, miten kovassa pelissä hän on mukana. Mikään ei kuitenkaan saa häntä luovuttamaan. Puuttuvat sivut pitävät otteessaan ja luku luvulta niihin alkaa liittyä Johanin henkilökohtainen elämä: suomalainen tyttöystävä lähtee, kun ei saa Johania lopettamaan taianomaista tutkimusta. Salajuoniviidakosta löytynyt Kata loukkaantuu ja menehtyy ja mitä vielä.

Kokonaisuudessaan kirja kyllä piti otteessaan eikä sivumääräkään haitannut. Ennustan kyllä Jyrki Erralle dekkaristiuraa(kin).

Hilkka Hyrkkö on toimittaja ja viestinnän ammattilainen. Paitsi, että kirjoittaa, lukeekin paljon. Ei ole toista ilman toista.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme