Mainos

Jyväskylän ralli ruuhkauttaa liikennettä

Ralliautoilun MM-sarjan yhdeksäs osakilpailu ruuhkauttaa maanteitä Keski-Suomessa myös huomenna.

Eniten ruuhkia on odotettavissa valtateillä 9, 24 ja 18 aamuvarhaisesta iltamyöhään, kun rallia seuraavat katsojat liikkuvat seuraamassa kilpailun etenemistä erikoiskokeilla.

Tiehallinnon mukaan tiellä 9 Oriveden ja Jämsän välillä sekä tiellä 24 Kuhmoisista Jämsään tiet ruuhkautuvat rallikansasta jo aamukuudesta alkaen. Tiellä 18 Petäjäveden ja Jyväskylän välillä ruuhkia on odotettavissa aamuyhdeksästä alkuiltaan.

Rallin huomiset kaksi ensimmäistä erikoiskoetta ajetaan Jämsän eteläpuolella. Päivän ensimmäiselle pätkälle Päijälään ensimmäinen kilpa-auto lähtee hieman yli kahdeksan aamulla. Toinen erikoiskoe on Ouninpohja, jolle kärkiauto starttaa kello 8.39.

Tänään ruuhkia Lievestuoreella

Tänään MM-rallin liikenne on ruuhkauttanut 9-tietä Lievestuoreen lähistöllä Jyväskylästä länteen. Ruuhimäen erikoiskokeen alkuun muodostunut jono oli pahimmillaan neljän kilometrin pituinen. Puoli kolmeen mennessä iltapäivällä kävelyvauhtia etenevä autojono oli kuitenkin lyhentynyt noin kahden kilometrin mittaiseksi, kerrotaan poliisista.

Ruuhkia on muodostunut myös Vaajakosken moottoritielle sekä Kanavuoren liikenneympyrään. Poliisin mukaan Kanavuoren ja Lievestuoreen välistä 9-tien osuutta kannattaa pyrkiä välttämään. Myös valtatie 18:lle Multian ja Petäjäveden suuntaan odotettiin alkuillasta ruuhkia.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot