Mainos
Mainos

Kadonneista tytöistä tullut talven uutisilmiö

19-vuotia Venla löytyi kuolleena Lappeenrannassa 30.1.2010

Nuorten tyttöjen katoamisesta talvipakkasiin on tullut uutisvuoden alun surullinen ilmiö Suomessa.

Yhteistä lukuisille tapauksille on se, ettei katoamisen syyksi epäillä rikosta, vaan motiiveiksi on medioissa esitetty esimerkiksi henkistä pahaa oloa.

Viimeksi 19-vuotiaan Venlan kerrottiin löytyneen kuolleena Lappeenrannasta. Nuori nainen oli poistunut kotoaan viikko sitten maanantaiaamuna. Hän löytyi perjantaina iltapäivällä Pappilanniemen ulkoilualueelta metsästä.

Viikkoa aikaisemmin Ruovedellä yli viikon kateissa ollut 16-vuotias Tiina löydettiin kuolleena maastosta. Tyttö oli poistunut kesken koulupäivän Ruoveden lukiosta.

Samalla viikolla Next Step -messuilta Helsingissä katosi 15-vuotias Aino. Parin päivän jälkeen hän kuitenkin ilmoittautui itse vanhemmilleen.

Tammikuun alkupuolella Lohjalla kadonnut 15-vuotias Lumi-Inkeri ehti olla kadoksissa yli kaksi viikkoa. Hän ei ollut palannut koulusta sijaishuoltopaikkaansa.

Katoamisilmoituksen ja kuvan julkaisemisen jälkeen poliisi sai vinkin Lumi-Inkerin olinpaikasta. Poliisin mukaan tuttavansa luona piilotellut tyttö olisi halunnut jatkaa pakosalla oloaan.

Lue myös:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme