Mainos

Kadut tulvivat Uudellamaalla – tänään on satanut puolet koko kuukauden sademäärästä

Uudellamaalla on satanut rankasti vettä aamupäivän ja viime yön aikana. Oheinen kuva on Helsingin Munkkiniemestä, missä viemärit ovat tulvineet runsaan sademäärän takia.

Forecan mukaan Helsinki-Vantaalla on mitattu tämän vuorokauden aikana jo lähes 27 millin sademäärä, kun koko kuukauden sademäärä on Suomessa keskimäärin 56 milliä.

– Se on jo paljon, toteaa Forecan päivystävä meteorologi Riikka Lahtinen.

Seuraavaksi runsaat sateet siirtyvät maan keskiosaan.

– Nyt päivän aikana nähdään, millaiset sateet siellä tulevat. Sateet hajaantuvat, mutta maan keskiosassa voi tänään tulla hyvinkin saman tyyppisiä sademääriä kuin Uudellamaalla on ollut.

Uudenmaan lisäksi tavallista runsaampia sateita on tullut Varsinais-Suomessa Salon seudulla.

– Kiikalan lentoasema näyttää myös 20 millin sademääriä, Lahtinen kertoo.

Kuten Helsingissä otetut kuvat kertovat, ovat sateet aiheuttaneet myös tulvia. 

– Paikallisesti on varmasti tulvia, koska maaperä ei ole vetänyt koko sademäärää. Eivätkä siihen pysty myöskään viemärit kaupungeissa, kun näin paljon tulee kerralla, meteorologi sanoo.

Tämä sadealue väistyy Suomen yltä tämän päivän aikana, mutta sää jatkuu epävakaisena.

Vuodenaikaan nähden on lämmintä, mutta viikonloppua kohti viilenee, kun ilmavirrat kääntyvät tulemaan pohjoisesta.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot