Mainos
Mainos

Kuvat: Kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti ulosajossa – auto jatkoi suistumisen jälkeen matkaa 130 metriä

Pöytyällä Varsinais-Suomessa kaksi ihmistä on loukkaantunut vakavasti henkilöauton ulosajossa.

Asiasta kertovan päivystävän palomestarin Olli Högmanderin mukaan ulosajossa loukkaantuivat autoa kuljettanut vuonna 1997 syntynyt nainen ja matkustajana ollut mies. Heidät kuljetettiin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.

Poliisin mukaan Turun suunnasta tullut henkilöauto suistui tieltä Kyrön levähdysalueen kohdalla. Auto suistui vastaantulevan kaistan yli jatkaen matkaa tien ja kallion välissä noin 130 metriä. Lopulta auto oli törmännyt puuhun.

Pelastuslaitos sai tiedon valtatie 9:llä sattuneesta ulosajosta hieman ennen puoltayötä eilen.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot