Mainos
Mainos

Kaksi kuoli kolarissa Lapualla - henkilöauto paiskautui kuorma-auton seinään

Kaksi ihmistä kuoli, kun henkilöauto ja pakettikuorma-auto törmäsivät varhain aamulla Lapualla, Etelä-Pohjanmaalla. Lisäksi yksi ihminen on loukkaantunut vakavasti. Hänet on viety sairaalaan.

Päivystävän palomestarin mukaan onnettomuus sattui, kun henkilöauto lähti ohittamaan muuta liikennettä, ja törmäsi vastaantulevaan kuorma-autoon.

– Henkilöauto paiskautui ohitustilanteessa kuorma-auton kyljestä sisään ja kimposi lopulta toiselle puolelle tietä, kertoo päivystävä palomestari Ossi Laitala Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

Sekä henkilöauton että kuorma-auton kuljettajat kuolivat. Henkilöautossa ei ollut muita matkustajia. Vakavasti loukkaantunut oli kuorma-autossa matkustajana.

Päivystävä palomestari arvioi tien olevan suljettuna raivaustöiden vuoksi noin yhdeksään asti aamulla.

Onnettomuus tapahtui hieman ennen aamuviittä Lapuan ja Kauhavan välillä, Voitilanjärven kohdalla tiellä 19.

– Silminnäkijät ovat kertoneet mitä tapahtui. Muille autoilijoille ei kuitenkaan sattunut mitään, kertoo Laitala.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme