Mainos
Mainos

Kaksi kuoli palossa Somerniemellä

Iäkkäät sisarukset kuolivat hirsirakenteisen omakotitalon palossa Somerniemen Vesanojalla lauantain vastaisena yönä. Palomiehet löysivät talon raunioista ensin vuonna 1917 syntyneen veljen ja myöhemmin hänen kolmea vuotta vanhemman sisarensa.
Veli löytyi kamarista kaakeliuunin edestä ja hänen sisarensa useita tunteja myöhemmin parin metrin päästä veljen löytöpaikasta. Salon poliisin mukaan paloon ei ilmeisesti liity rikosta. Vainajien kuolinsyy selviää oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa.

Palokunta sai tiedon palosta perjantaina puolen yön jälkeen. Palokunnan ensimmäisten yksikköjen saapuessa paikalle talo oli jo ilmiliekeissä, eikä savusukellus enää onnistunut, palopäällikkö Kari Ahonen kertoi lauantaiaamuna.
Turun teknisen tutkimuskeskuksen tutkijat ovat aloittaneet palopaikalla syttymissyyn tutkimisen, Salon poliisista kerrottiin. Palanut omakotitalo sijaitsi haja-asutusalueella Somerniemen Vesanojalla. Somerniemi kuuluu Lounais-Hämeessä sijaitsevaan Someron kaupunkiin.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme