Mainos
Mainos

Kaksi kuoli rekan ja henkilöauton kolarissa Kouvolassa

Kaksi ihmistä on kuollut rekan ja henkilöauton törmäyksessä Kouvolan Liikkalantiellä Kymenlaaksossa, kertoo poliisi.

Turma sattui neljän aikaan iltapäivällä. Kuolleet olivat henkilöautossa.

Poliisin mukaan henkilöauto oli ilmeisesti törmännyt ensin edellä ajaneeseen autoon ja ajautunut sitten vastaantulevien kaistalle rekan eteen. Tie oli onnettomuuden sattuessa liukas.

Rekkaan törmänneessä autossa oli kolme ihmistä, joista yksi loukkaantui. Myös toisen henkilöauton kuljettaja ja rekan kuljettaja vietiin sairaalaan. Loukkaantuneiden vammojen laadusta ei ole tietoa.

Poliisi ei kertonut vielä alkuillasta turmassa kuolleiden ikää tai sukupuolta. Liikkalantie oli pelastus- ja raivaustöiden takia kokonaan poikki pari tuntia. Illalla onnettomuuspaikan ohi pääsi yhtä ajokaistaa pitkin.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot