Mainos
Mainos

Kaksi loukkaantui vakavasti nokkakolarissa Sonkajärvellä – kyydissä useita lapsia

Kaksi ihmistä on loukkaantunut vakavasti kahden henkilöauton nokkakolarissa Sonkajärvellä Pohjois-Savossa.  

Poliisin mukaan Kajaanin suunnasta tullut auto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi Iisalmen suunnasta tulleeseen autoon. Kummankin auton kuljettaja loukkaantui vakavasti. Pelastuslaitoksen mukaan toinen heistä kuljetettiin sairaalaan helikopterilla.  

Autoissa oli seitsemän ihmistä, joista osa oli lapsia, mutta muille ei tullut vakavampia vammoja, kertoo palomestari.  Palomestarin mukaan tie onnettomuuspaikalla oli kuiva.  

Poliisi epäilee tässä vaiheessa vastaantulevien kaistalle ajautunutta kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

Poliisi tutkii tarkemmin onnettomuuden syytä.  
Tie oli poikki parisen tuntia, mutta onnettomuuspaikan ohi pääsee nyt ajamaan. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot