Mainos
Mainos

Kaksi rajua keinoa torjua punkkien leviämistä – toimisivatko nämä Suomessa? Asiantuntija: ”Suhtaudun hyvin epäilevästi”

Maailmalla punkkeja torjutaan mitä erilaisimmin keinoin. Käytössä on esimerkiksi peuroihin hankautuvia hyönteismyrkkyjä ja nurmikolle ruiskutettavia torjunta-aineita. Voisiko tässä olla ratkaisu myös Suomen punkkiongelmaan?

Video yllä: MTV Uutiset vieraili viime kuussa Haapasaaressa, joka on yksi Suomen pahimmista punkkipaikoista.

Asiantuntija vastaa, miksi nämä puutiaistorjuntatavat eivät ole rantautuneet vielä Suomeen.

Yle uutisoi viime vuonna punkkien torjunnasta Venäjän Karjalassa, jossa puutiaisia myrkytetään suurilta viheralueilta moottoriruiskun avulla. Ruiskutuksessa käytetään intialaista Tzippermetrin-nimistä nestettä.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ryhmäpäällikkö Paula Haapasola ei ole kuullutkaan aineesta, mutta epäilee kyseessä olevan suomalaisittain "sypermetriini", eli yleisesti tuholaisten torjunnassa käytettävä vaikuttava aine.

Haapasolan mukaan sypermetriinin laajamittainen käyttö asutusalueiden lähellä voisi kaatua ympäristöongelmiin.

– Suhtaudun hyvin epäilevästi ratkaisuihin, jossa punkkeja tapettaisiin ruiskuttamalla nurmikoita tuholaistorjunta-aineilla. Tällaisten aineiden käytössä tulisi olla todella painavat perusteet, sillä aineet eivät ole millään tavalla harmittomia. Terveys- ja ympäristöriskit voisivat osoittautua liian suuriksi.


Kansan uutisten uutisessa ratkaisuksi punkkiongelmaan tarjotaan permetriiniä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tekniikkaa on käytetty kauriiden ja peurojen ruokinta-asemilla, josta myrkky tarttuu eläimen karvaan ja tappaa eläimen kuljettamat hyönteiset ja hämähäkkieläimet.

Haapasolan mukaan permetriini on EU:ssa hyväksyttyjen aineiden listalla, mutta senkin käyttö epäilyttää.

Permetriini ja sypermetriini ovat synteettisiä pyretroideja, jotka ovat erityisesti vesiympäristölle erittäin vaarallisia aineita. Niiden käytöstä voisi Haapasolan mukaan aiheutua ympäristöriskejä ja niiden levittämistä ympäristöön punkkien torjumiseksi ei hyväksyttäisi.

Synteettiset pyretroidit ovat myös mm. muille hyönteisille kuten mehiläisille sekä kissoille myrkyllisiä. Niiden toistuva käytön seurauksena eliöt tulevat helposti resistenteiksi eli vastustuskykyisiksi.

– Joillakin suomalaisilla voisi olla mielenkiintoa pienempään paikalliseen torjuntaan, mutta uskon, että suomalaiset ovat ympäristöasioissa jo niin valveutuneita, ettei mitään suurempaa puutiaisten torjuntaa lähdettäisi meillä tekemään.

Haapasolan mukaan hyönteismyrkkyjä ja torjunta-aineita valmistavat yritykset seuraavat tarkasti markkinoiden tarpeita ja puutiaisten torjuntaan tarkoitettaville myrkyille haettaisiin nopeasti lupia, jos niille nähtäisiin tarvetta. Tällä hetkellä asia ei näin ole.

– Meiltä ei kukaan ole hakenut lupia saman tyyppisille puutiaisten torjuntaan tarkoitetuille valmisteille kuin Venäjällä ja Yhdysvalloissa käytetään. Voi olla, että eurooppalaiset toimijat ovat niin valveutuneita, että täällä tajutaan, ettei tällainen käyttökohde ole näille aineille toivottavaa.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme