Mainos

Kaksi loukkaantui vakavasti nokkakolarissa Vantaalla – kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta

Kaksi ihmistä on loukkaantunut vakavasti kahden henkilöauton nokkakolarissa Vanhalla Porvoontiellä Vantaalla. Onnettomuus sattui puoli seitsemän aikaan illalla, kun toinen kuljettajista ajoi Vanhaa Porvoontietä Hakunilan ja toinen Koivukylänväylän suunnasta.

Kummassakin autossa oli kaksi ihmistä. Vakavasti loukkaantuneet kaksi miestä olivat samassa autossa, ja päivystävän palomestarin Raimo Laakson mukaan heidät jouduttiin irrottamaan autosta hydraulisilla välineillä.

Toisessa autossa olleet eivät saaneet törmäyksessä vakavia vammoja.

Liikenne onnettomuuspaikalla oli pitkään poikki pelastus- ja raivaustöiden takia. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Toisen auton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot