Mainos
Mainos

Kaksi yhdeksän laudaturin ylioppilasta

Kevään ylioppilaskirjoituksissa kaksi tutkinnon suorittanutta on kirjoittanut yhdeksän laudaturia, ylioppilastutkintolautakunnasta kerrotaan.

Nyt parhaiten kirjoittaneet opiskelivat Etelä-Tapiolan lukiossa Espoossa ja Perniön lukiossa Salossa. Molemmat huippusuorituksen kirjoittaneet ovat naispuolisia.

Suomen laudatur-ennätys ylioppilaskirjoituksissa on yksitoista kappaletta. Komeat 11 laudaturia kirjoitti torniolainen miesylioppilas toissa keväänä.

Ylioppilastutkintolautakunta lähetti kevään tulokset kaikkiin kirjoituksiin osallistuneisiin suomalaisoppilaitoksiin aamulla. Oppilaat voivat tiedustella omia tuloksiaan soittamalla koululle.

Koulut tarkistavat tulokset kertaalleen ennen kuin voivat kertoa niistä oppilaille. Uusien ylioppilaiden nimet ilmoitetaan lautakunnan nettisivuilla maanantaina 28. toukokuuta.

Kevään tutkintoon ilmoittautui kaikkiaan lähes 42 000 kokelasta. Heistä 30 500 on sellaisia, jotka voivat nyt saada tutkintonsa valmiiksi.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme