Mainos

Kalajoen Hiekkasärkillä kadonneen teinipojan epäillään hukkuneen

Kalajoen Hiekkasärkillä Pohjois-Pohjanmaalla kadonneen pojan epäillään hukkuneen. Etsintöjä on jatkettu yön tauon jälkeen, mutta poikaa ei ole vielä löytynyt, kertoo poliisi.Vastuu etsinnästä on siirretty pelastuslaitokselta poliisille.

14-vuotiaan pojan löytämiseksi järjestettyyn mittavaan operaatioon hälytettiin illan ja yön aikana runsaasti lisäjoukkoja. Pelastuslaitoksen pintapelastajat etsivät poikaa merestä rannan tuntumasta. Kadonnutta yritettiin paikantaa myös helikopterin ja lentokoneen avulla.

Sukulaiset hälyttivät

Sukulaiset tekivät pojan katoamisesta ilmoituksen pelastuslaitokselle kello yhdeksältä illalla. Poika oli ollut kateissa jo noin tunnin, kun hälytys tehtiin.

Pojan ei tiedetä varmuudella menneen uimaan. Häntä etsittiin vedestä, koska viimeisin näköhavainto hänestä on tehty rannan matalikosta kahdeksan aikaan illalla.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot