Mainos
Mainos

Kalansaaliit pienentyneet

Suomalaisten ammattikalastajien kalansaaliit ovat pienentyneet.

Viime vuonna kalaa saatiin Itämerestä noin kuusi miljoonaa kiloa vähemmän edellisvuoteen verrattuna. Viime vuoden saalis oli 104 miljoonaa kiloa.

Silakkaa sen sijaan tuli miljoona kiloa enemmän, silakan osuus kokonaissaaliista oli 82 miljoonaa kiloa. Toiseksi eniten kalastettiin kilohailia, jota saatiin 16 miljoonaa kiloa, seitsemän miljoonaa kiloa vähemmän kuin edellisvuonna. Silakkasaaliista kaksi kolmasosaa kalastettiin selkämereltä. Kilohailin tärkein pyyntialue oli edelleen Suomenlahti. Kolmanneksi eniten Itämereltä kalastettiin turskaa, jota saatiin 1,7 miljoonaa kiloa.

Merialueen ammattikalastuksen kokonaissaaliin arvo tuottajalle oli viime vuonna 23 miljoonaa euroa. Saaliin arvo oli 0,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Arvoltaan tärkein kalalaji on silakka 11,5 miljoonan euron osuudella. Ammattikalastuksen kokonaissaalis oli nousussa koko 1990-luvun vuoteen 1998 asti, jolloin se tasaantui.

Ammattikalastajarekisterissä oli viime vuoden lopussa yhteensä 2658 kalastajaa, 50 vähemmän kuin edellisvuonna. Merialueen ammattikalastajista noin kolmannes saa vähintään 30 prosenttia tuloistaan kalastuksesta. Noin puolet heistä asuu joko Varsinais-Suomen tai Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen alueella.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme