Mainos
Mainos

Kalastajat toivovat Stadin Silakkamarkkinoille pitkää tulevaisuutta: "Nuorempia pitäisi saada mukaan"

Helsingin Kauppatorilla vietetään parhaillaan perinteisiä Stadin Silakkamarkkinoita.

Huomenta Suomi vieraili aamulla Helsingin vanhimmassa perinnetapahtumassa, jota on järjestetty tiettävästi jo vuodesta 1743.

Kalastajat Tanja Åkerfelt ja Juha Vähisalo ovat käyneet Silakkamarkkinoilla jo vuosien ajan.

– Tämä on hieno tapahtuma, jota aina odottaa. Olen nyt täällä 16. kertaa, Vähisalo kertoo.

– Silakkamarkkinat on vanha perinnetapahtuma, jonka mielellään näkisin jatkuvan. Nuorempia kalastajia pitäisi saada lisää mukaan, Åkerfelt sanoo.

Kalastaja kuudennessa polvessa

Åkerfelt kulki Silakkamarkkinoilla jo pikkulapsena kalastajavanhempiensa mukana.

– Päädyin kalastajaksi vanhempieni jalanjäljissä. Se ei ollut itsestäänselvä ammatinvalinta, mutta jonkun piti jatkaa perinnettä, hän sanoo.

Vähisalo puolestaan on kalastaja jo kuudennessa polvessa.

– Minulle oli aina aika selvää, että minusta tulee kalastaja. Olen pikkupojasta saakka kulkenut isäni mukana kalastamassa. Se on hienoa puuhaa.

Vähisalon mukaan suomalaiset syövät hyvin kalaa, mutta suurimmaksi osaksi se on tuontikalaa.

– Silakan osuus on koko ajan pienentynyt, vaikka siitä saa vaikka mitä. Silakka on tosi monipuolinen ja terveellinen ruoka. Onneksi on Silakkamarkkinat, niin sitä tulee tarjolle.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot