Mainos
Mainos

Kaljakellunnassa parituhatta osallistujaa – tältä näyttää kellunta tänä vuonna

Tänä vuonna Keravanjoella järjestettyyn kaljakelluntaan on ottanut osaa arviolta parituhatta ihmistä, arvioi Itä-Uudenmaan poliisi. Määrä on jotakuinkin edellisvuosien tasolla.

Poliisin mukaan tapahtuma on sujunut toistaiseksi rauhallisesti ja suuremmilta ongelmilta on vältytty.

Ensi kertaa vuonna 1997 järjestetyn tapahtuman vuosittaisena ongelmana on ollut roskaaminen.

Tänä vuonna kaljakellunnan jälkeiselle päivälle on järjestetty siivoustalkoot. Tapahtuman nettisivuilla muistutetaan kellunnan siivousvastuun olevan kellujilla eikä Vantaan tai Helsingin kaupungilla.

– Mitä useampi osallistuu siivoustalkoisiin, sitä parempi, mutta sotkun ennaltaehkäisy on vielä tärkeämpää, nettisivuilla todetaan.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot