Mainos
Mainos

Kallavedestä löytyi pieneksi jauhautunutta muoviroskaa – terveysvaikutuksista tiedetään vasta vähän

Suomen järvivesissä saattaa piillä riski, josta ei ole ennen juuri tiedetty – mikromuovit. Tutkijat ovat löytäneet Kallavedellä otetuista näytteistä odotettua enemmän mikromuoveja eli pieneksi jauhautunutta muoviroskaa.

Mikroroskan ympäristö- ja terveysvaikutuksista tiedetään toistaiseksi vähän. Avoinna on esimerkiksi se, päätyykö sitä järvien ravintoketjuun, kuten merissä tapahtuu.

Ympäristöministeriö ja tutkijat laativat viime vuoden lopulla ensimmäiset suositukset, joissa tavoitteena on vähentää muovin päätymistä vesistöihin.

Sisävesien roskaantumiseen on havahduttu vasta äskettäin. Huomiota ovat saaneet lähes yksinomaan meret, kuten Tyynenmeren valtaisa jätepyörre. Mutta miksi järviä pitäisi tutkia erikseen?

– Niiden ekosysteemit ovat hyvin erilaisia kuin merten. Sisävesialtaat ovat myös paljon pienempiä ja voivat saastua nopeastikin, jos päästöjä ei jotenkin rajoiteta, valottaa tutkija Samuel Hartikainen Itä-Suomen yliopistosta.

Kuopion edustalla Kallavedellä otetut näytteet tuovat ensimmäisiä tietoja ongelmasta. Tutkijat yllättyivät tuloksista, sillä seitsemästä kohteesta otetuissa näytteissä oli tuhansia muovihippusia.

– Tosin partikkeleiden määrät ja laadut riippuvat keräyspaikasta. Hulevesiputken päässä tulos on erilainen kuin jätevesiputken edustalla tai uimarannalla. Venesatamista löytyi paljon maalihiukkasia.

Muovia tulee monista lähteistä

Mistä mikromuoveja järviin joutuu? Tärkeimpiin lähteisiin ja kulkureitteihin kuuluvat jätevesi- ja kierrätyslaitosten sekä teollisuuden päästöt, hulevedet, liikenne ja roskaaminen.

– Ranskalaistutkijoiden mukaan muovihiukkasia lentää myös ilman mukana. Se voi olla mahdollista. Löytyyhän Suomen vesistä myös lyijyä, joka on peräisin Rooman valtakunnan lyijykaivosten kaukokulkeutumista.

Kallaveden ja Haukiveden vesien ja sedimentin mikromuoveja tutkitaan kahdessa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa. Mukana ovat Itä-Suomen yliopiston lisäksi Suomen ympäristökeskus Syke ja Turun yliopisto. Tavoitteena on myös selvittää, sitovatko muovit itseensä ympäristömyrkkyjä.

Haukivedestä tiedetään jo se, että siellä on muovisilppua, jota on levinnyt virtausten mukana laajalle vesialueelle. Silppu ulottuu norppien asuinseudulle. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot