Mainos
Mainos

Kalliomäki hyllyttäisi tuloveron keventämisen

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki vaatii, että hallitus luopuu valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) esittämistä veronkevennyksistä ensi viikolla pidettävässä budjettiriihessä.

Väli-Suomen sanomalehtien haastatteleman Kalliomäen mukaan veronkevennykset tulisi sitoa tulopoliittiseen sopimukseen ja niistä pitäisi päättää vasta loppusyksystä. Tulopolitiikasta irrallisilla veropäätöksillä otetaan Kalliomäen mielestä kohtuuton riski.

Demarijohtaja pelkää, että tuloneuvotteluissa sovitaan isoista palkankorotuksista, jotka sysäävät yhdessä veronalennusten kanssa inflaation nousuun. -Ostovoimavaikutus voi silloin olla työllisyyden ja palveluiden kannalta kielteinen, Kalliomäki arvioi.

Tuloverojen alennuksen Kalliomäki kohdistaisi pienituloisiin voimakkaammin kuin valtiovarainministeriö esityksessään tekee. Soneran umts-kauppoihin liittyen Kalliomäki pitää mahdollisena, että Soneran johto sai valtion luvan kaupoilleen yhtiön hallituksessa istuneelta liikenneministeriön virkamieheltä.

Entistä liikenne- ja viestintäministeriä Olli-Pekka Heinosta Kalliomäki syyttää haluttomuudesta puuttua umts-kauppoihin.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme