Mainos
Mainos

Kämpin pyörittäjäksi ITT Sheraton

Amerikkalainen hotelliketju Sheraton ryhtyy hoitamaan perinteiseen Kämpiin tulevaa viiden tähden hotellia. Helsingin ydinkeskustassa oleva kiinteistö pysyy Meritan omistuksessa, joka peruskorjaa ja uusii korttelia noin 200 miljoonalla markalla. Hotelli on määrä avata kesällä 1999.

Osapuolet eivät julkista sopimuksen yksityiskohtia. ITT Sheratonin Euroopan toimintojen toimitusjohtaja Bob Cotter ei myöskään kertonut, liittyykö sopimukseen mahdollisuus kiinteistön ostoon myöhemmin.
-En usko, että Merita haluaa myydä sen, hän kuittasi Helsingissä.

Cotter ei lähtenyt myöskään arvioimaan tulevan hotellin hintatasoa. Hän sanoi sen selviävän myöhemmin. Uudesta hotellista tulee kuitenkin Helsingin hienoin ja kallein. Sheraton on etsinyt hotellin paikkaa Helsingistä jo pidemmän aikaa, mutta oikea rakennus löytyi vasta nyt, sillä yhtiö valitsee tarkoin kohteensa.
-Ei ole montaa ovea, johon haluamme panna nimemme, hän sanoi.

Cotterin mielestä suomalaisilla ei ole syytä huoleen, vaikka suomalaisille historialliseen kiinteistöön tulee amerikkalainen hotelli. Hän muistutti, että Sheraton harjoittaa hotellitoimintaa monissa kansallisaarteiksi arvioiduissa kohteissa ja pitää niistä hyvää huolta. Yksi tällainen on Venetsian Sheraton.
-Paikalliset ihmiset tulevat nopeasti kertomaan, jos suunnitelmamme eivät heitä miellytä.

Cotter lupasi myös säilyttää Kämp-nimen, vaikka ä:n pilkut ole helppoja ulkomaalaisille. Sheratonilla on lähes 420 hotellia 62 maassa. Euroopan ensimmäinen Sheraton-hotelli avattiin 25 vuotta sitten Tukholmassa. Sillä on Ruotsissa kaikkiaan kolme hotellia. ITT Sheratonin liikevaihto oli viime vuonna lähes 4 miljardia dollaria eli noin 18 miljardia markkaa. Yhtiö on jakanut hotellinsa kolmeen ryhmään: loistohotellit, Sheraton-hotellit ja kolmen tähden Four Points -hotellit.

Arkkitehti Theodor Höijerin piirtämä hotelli Kämp avattiin yleisölle 1887. Loistohotelli ja ravintola olivat poliitikkojen ja talouselämän vaikuttajien sekä taiteilijoiden kohtaamispaikka. Hotelli- ja ravintolatoimintaa harjoitettiin 1960-luvulle. 1960-luvun lopussa siitä tuli Kansallispankin johtokunnan työpaikka Kansallispankin ja Yhdyspankin fuusioon saakka.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme