Mainos
Mainos

Kanerva Trump-tapaamisesta: Tästä on hyvä jatkaa

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja presidentti Sauli Niinistö tapasivat Washingtonissa hyvässä hengessä. Trump kehui Suomea vuolaasti. Ulkopolitiikan asiantuntijoiden mukaan kahdenvälisille keskusteluille on nyt luontevampi pohja.

Huomenta Suomessa vieraillut ministeri Jaakko Iloniemi sanoo, että Yhdysvaltojen presidentti tapaa yleensä niitä, joiden kanssa on ongelmia ja sellaiset tapaamiset vievät aika.

Suomen kanssa Yhdysvalloilla on hyvät suhteet ja asioita hoidetaan paljolti virkateitse.

Kokoomuksen kansanedustaja ja Etyjin entinen yleiskokouksen puheenjohtaja, nykyinen kunniapuheenjohtaja Ilkka Kanerva puolestaan sanoo, että tapaamisessa ei ollut kyse ongelmien ratkaisusta.

– Yhdysvallat on ehkä pohtinut, onko Suomella jotain, mikä tuo lisäarvoa kansainväliseen politiikkaan. Suomi panostaa turvallisuuteen, kansainväliseen kriisinhallintaan ja Arktiseen neuvostoon, Kanerva sanoo.

Sekä Kanerva että Iloniemi olivat sitä mieltä, että Turun puukotuksilla ei ollut vaikutusta tapaamiseen, vaikka Trump puhuikin Suomesta liittolaisena terrorismitaistelussa.

Kanervan mukaan Transatlantisesta näkökulmasta arvopohjainen yhteistyö on tärkeää.

– Suomi on osa järjestelmää, jolla pidetään vakautta yllä Pohjolassa. Trump antoi kovasti arvoa Suomen puolustukselle, Kanerva muistuttaa.

Presidentti Niinistö on tavannut kahden kesken lyhyen ajan sisällä Venäjän, Yhdysvaltojen, Japanin ja Kiinan johtajat. Ministeri Iloniemen mukaan tämä on osoitus siitä, että tapaamalla yhden maailman johtajista herättää kiinnostuksen toisessa.

Kanervan mukaan ulkopoliittiselta kannalta on tärkeää, että Niinistö on tuonut arktiseen keskusteluun ympäristöelementin. Suomi johtaa pöytäkeskustelua ja siinä pöydässä istuvat myös Venäjä ja USA.

Entinen ulkoministeri myös muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsin suhteen Suomi ei ole takamatkalla transatlantisissa suhteissa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme