Mainos
Mainos

Kanituhot pahenevat Helsingin puistoissa

Citykanit ovat aiheuttaneet tänäkin talvena mittavia tuhoja Helsingin puistoissa ja siirtolapuutarhoissa.

Kaneille tuntuvat maistuvan lähes kaikki kasvit.

- Kaneille maistuu melkein kaikki puuvartinen tavara havupuista ja pensaista yleisimpiin lehti- ja lehtipensaisiin, kertoo Helsingin rakennusviraston luontoasiantuntija Tuuli Ylikotila.

Kaupunki ei ole laskenut tuhojen rahallista arvoa, mutta sen verran on selvitetty, että jo yhden kanien tuhoaman puiston uusiminen maksaisi toista sataa tuhatta euroa. Tänä talvena on jouduttu kaatamaan kanien tuhoamia puistopuita ja virittelemään suojaverkkoja.

Kaupunki taistelee jo 10 000 kanin joukkoa vastaan metsästämällä. Tänä vuonna hengiltä on saatu jo yli tuhat kania. Uusina keinoina on kokeiltu loukkuja ja verkkoja ja apuna käytetään kesyhilleriä.

- Missään, minne kani on levinnyt koko maailmassa, ei ole oikein onnistuttu poistamaan suuria esiintymiä, kertoo Helsingin yliopiston eläintieteen tohtori Heidi Kinnunen.

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tutkitaan kanien lisääntymistehoa. Se on jo selvinnyt, että poikasia syntyy myös talvella.

Kaupunki puolestaan selvittää kanien raskasmetallipitoisuutta. Jos sitä ei ole, ne kelpaisivat ehkä myös paisteiksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme