Mainos
Mainos

Kansanedustaja ja velallisyhdistys ovat huolissaan massaulosotosta – "Osa on jaksanut taistella, loput tehneet itsemurhan"

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsaisen mukaan Suomessa on käynnissä kansalliseksi hätätilaksi kuvailtavissa oleva massaulosotto.

– Ihmisiä on ajettu ja syrjäytetty yhteiskunnan ulkoreunoille. He elävät ihan toisenlaista elämää kuin me muut, hän sanoo Huomenta Suomen lähetyksessä.

Hän kritisoi myös nykyistä järjestelmää luottotietomerkinnöistä, jotka vaikeuttavat muun muassa lukemattomien ihmisten asunnon hankintaa.

Valvonta riittämätöntä

Taavitsaisen mukaan ongelman taustalla on velkojen perinnän riittämätön valvonta.

– On jäänyt käytäntö, ettei velkojalta edes vaadita papereita, joista selviäisi, mistä vaaditaan velkaa. Ei kerrota velan alkuperää, milloin se on tullut ja paljonko siitä on maksettu. Tällä alalla on viidakon lait, hän toteaa.

Taavitsainen kritisoi hallituksen suunnitelmia entisestään höllentää perintätoimistoja koskevaa sääntelyä norminpurun nimissä. Hänen mukaansa suunnan pitäisi olla päinvastainen.

Velallisten Tuki ry:n varapuheenjohtajan Hilkka Laikko on samaa mieltä ja perää alalle tarkempaa kontrollia. Hänen mukaansa eräät perintäyhtiöt perivät vanhentuneita velkoja ja jo maksettuja laskuja. Lisäksi velkojen ulosmitattuja vakuuksia myydään hänen mukaansa alihintaan.

– Tässä puhutaan sellaisesta toiminnasta, jossa valvonta tulee saada huomattavasti tiukemmaksi, hän vaatii.

Huomenta Suomessa ollaan oltu huolissaan myös maksuhäiriömerkintöjen lisääntymisestä. Juttu jatkuu videon jälkeen.


Saako velallinen oikeutta?

Suurin osa ihmisistä, erityisesti nuoret ja vanhat, eivät tiedä oikeuksiaan, Laikko kertoo.

Niistä, jotka tietävät oikeutensa, vain osa jaksaa hänen mukaansa lähteä oikeuteen peräämään oikeutta.

– Esimerkiksi yrittäjällä ei ole oikeutta saada ilmaista oikeudenkäyntiä. Osa yrittäjistä on jaksanut taistella, loput ovat tehneet itsemurhan, Laikko toteaa.

– Jos käydään oikeutta 26 vuotta laitonta perintää vastaan, niin saako ihminen oikeutta, jos 30 vuoden jälkeen tuomari sanoo, että olit oikeassa, hän kysyy. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme