Mainos
Mainos

Kansanedustaja Mika Niikko pohtii jäämistään perussuomalaisiin: Nyt käydään viimeinen keskustelu

Kansanedustaja Mika Niikko harkitsee, jääkö perussuomalaisten eduskuntaryhmään. Hän todennäköisesti jatkaa siinä, mutta sanoo tekevänsä myöhemmin lopullisen päätöksen.

– Minun on tarkoitus ottaa selvää, jatkaako perussuomalaiset sillä kristillis-sosiaalisella arvopohjalla, johon liityin aikanaan. Nyt käydään se viimeinen keskustelu, Niikko sanoi mennessään eduskuntaryhmän kokoukseen.

Niikko ilmoittaa todennäköisesti päätöksestään vasta huomenna.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä eronnut kansanedustaja Arja Juvonen puolestaan ilmoitti aiemmin, ettei aio liittyä Uusi vaihtoehto -ryhmään.

Juvonen kertoi STT:lle aikovansa miettiä tovin, miten seuraavaksi suuntautuu.

Perussuomalaisten kokous alkoi kello 14. Ryhmään kuuluu eduskuntaryhmän pääsihteerin Antti Valppaan mukaan ainakin vielä tällä hetkellä 16 kansanedustajaa.

Veera Ruoho, joka on sanonut aikovansa jättää ryhmän, ei ole vielä toimittanut virallista eroilmoitustaan, Valpas kertoo.

PS-Nuoret kommentoivat puolueen hajoamista Huomenta Suomessa


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot