Mainos
Mainos

Kansanedustajat joutuneet myös seksuaalisen häirinnän kohteeksi: "Sellaista fyysistä kopelointia"

Eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja Hanna Sarkkinen (vas.) ei itse ole kokenut kansanedustajana seksuaalista häirintää eduskunnassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö joku muu olisi voinut kokea, hän sanoo.

Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan seksuaalinen häirintä oli vähentynyt eduskunnan kansliassa.

– Olen kuullut eduskunnan työntekijöihin kohdistuvasta häirinnästä, joten ei se ilmiö täysin ole valitettavasti poistunut.

Sarkkinen kertoo myös todistaneensa tilannetta, jossa kansanedustajaa häiritään, mutta se ei tapahtunut eduskunnassa eikä häiritsijä ollut eduskunnassa työskentelevä ihminen.

– Se oli sellaista fyysistä kopelointia.

Kansanedustajat liikkuvat ympäri Suomea erilaisissa tilaisuuksissa. Häiritsijät voivat olla yksittäisiä ihmisiä tai esimerkiksi sidosryhmien edustajia, kuten perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kuluneella viikolla Facebookissa omalta osaltaan kertoi.

Tämäkin olisi Sarkkisen mielestä hyvä tiedostaa. Hänkin on joutunut nielemään kommentointia ulkonäöstään ja kuuntelemaan epämiellyttävää vihjailua.

– Sitä tapaa niin valtavan määrän ihmisiä eri paikoissa, eivätkä ne kohtaamiset aina ole pelkästään miellyttäviä, vaikka pääosa onkin. Ihmiset jotenkin tuntevat, että kansanedustajat ovat vapaata riistaa, että heille voi sanoa mitä tahansa.

Julkinen keskustelu ehkä vähentänyt häirintää

Sarkkisen mukaan tänä vuonna naisverkostossa ei ole keskusteltu seksuaalisesta häirinnästä. Tällä eduskuntakaudella tästä aiheesta ei yleisesti ottaenkaan ole ollut paljon puhetta.

– Toivon, että edellisellä vaalikaudella käyty julkinen keskustelu on muuttanut ihmisten toimintaa ja tehnyt seksuaalisen häirinnän näkyväksi ja sitä kautta vähentänyt sitä.

– Mutta tuskin se ilmiö kuitenkaan yhtäkkiä on täysin hävinnytkään.

Sarkkisen mielestä kuntapoliitikot ja järjestöaktiivit ja heidän kokemansa häirintä tulisi myös ottaa esille julkisessa keskustelussa.

– On tärkeää, että asiasta keskustellaan avoimesti ja tehdään selväksi, että se ei ole ok ja että se on sen häiritsijän vastuulla.

Kaikissa yhteisöissä pitää Sarkkisen mielestä myös olla valmiina tavat, joilla seksuaalista häirintää voidaan käsitellä, jos sitä esiintyy.

– Eduskunnassa kyselyitä asiasta pitää tehdä säännöllisesti. Saman pitäisi päteä myös muihin työyhteisöihin. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme